reseptit
Showing posts with label reseptit. Show all posts

Piparkakkujuustokakku

05/01/2020


Uuden vuoden ja loppiaisen aikoihin on hyvä käyttää joulusta jäljelle jääneet piparkakut ja leipoa niistä vaikkapa juustokakku. Hunajamurun aarrearkku -blogista olen löytänyt ohjeen, jonka mukaan olen tehnyt tätä ihanaa juustokakkua jo monen vuoden ajan välipäivinä. Blogia ei taideta enää päivittää ja tuohon ohjeeseen olen itse tehnyt vähän tarkennuksia, joten jaan tässä muokkaamani ohjeen myös teille.

Mamman mustikkapiirakka + ohje

02/09/2018


Lapsi kaipaili viikkotolkulla mustikkapiirakkaa, joten päätin yllättää. Tein mustikkapiirakkaa Yhteishyvän  Mamman marjapiiraan ohjeella, jota vähän muokkasin sen mukaan, mitä aineksia omasta kaapistani löytyi. Tulipa hyvää!

Jotain herkullista: Puolukkapiirakka ja mustikkapiirakka + ohjeet

29/05/2018


Nyt on aika tehdä tilaa pakastimeen ja tyhjentää se viime kesänä ja syksynä kerätyistä puolukoista, mustikoista ja muista marjoista, sillä kuuleman mukaan mansikat ja jopa mustikat ovat jo kypsymässä ennätysajassa!

Laskiaispullat + ohje

11/02/2018


Tänä vuonna meidän 12-vuotias poikamme päätti sitten täysin yllättää meidät leipomalla laskiaispullia! Hän teki pullataikinan alusta loppuun saakka, paistoi pullat ja vatkasi kermavaahdon ja täytti pullat lopuksi mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Olipa herkullinen yllätys!

Vältä hävikkiruokaa, tee banaanipirtelöä

26/11/2017


Noin 400 miljoonaa kiloa ruokaa päätyy Suomessa roskiin tai biojätteeksi, kertoi Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan jokin aika sitten. Meilläkin valitettavasti menee paikoitellen pilaantunutta ja vanhaksi mennyttä ruokaa biojätteeseen ja etenkin lasten lautasilta joudutaan kippaamaan syömättä jäänyttä ruokaa biojätteeseen.
 

Satokauden ruokaa ja omat sesonkireseptini: kukkakaalikeitto ja kesäkurpitsapastavuoka

14/10/2017


Nyt alkaa olla sadonkorjuun aika. Ennen vanhaan Suomessa juhlittiin kekriä: sadonkorjuuta ja vuoden vaihtumista. Juhlia vietetään edelleen, joskin Halloween on vyöryttänyt tämänkin vanhan perinteen päälle. Toisaalta Halloween on myös tuonut joihinkin paikkoihin kekrin takaisin.

Minä en ole paljon viljellyt mitään mutta yhtenä kesänä innostuin kasvattamaan tomaattia ihan pihalla ilman mitään kasvihuonetta. Näin kauniin asetelman sain tomaateista sitten aikaiseksi, joskaan ne eivät sitten kovin maukkaita olleet.

Syyssateita ja syysruokia

12/09/2017

Pääsimme viime viikonloppuna lähinnä pitelemään sadetta kesähuvilalle. Luonto on silti kaunis sateellakin, vai mitä mieltä olet vaikkapa näistä vesipisaroista ruoholla?


© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.