Tammikuu - January 2021


Nämä tammikuiset kuvat ovat kyllä aina niin sinisenharmaita. Harvassa ovat päivät, jolloin aurinko paistaisi niin, että saisi valoisia kuvia. Mutta nytpä sentään on kuvissa lunta! Se se vasta harvinaista nykyään onkin, etenkin Helsingissä, missä viime talvena ei tainnut sataa lunta lainkaan. Meillä kyllä Tampereella viime talvena saatiin lunta. 



Tammikuu alkoi tänä vuonna hyvin rauhallisissa merkeissä ihan kotioloissa ja viime vuoteen verrattuna jopa ihan mukavasti, sillä nyt olemme koko perhe olleet terveitä ja lisäksi voitin lotossa! No joo, kolme oikein ja lisänumero, mikä teki kokonaiset kaksi euroa, mutta hei, tähän asti satunnaislottoajana en ole koskaan ennen voittanut, joten vuosihan on alkanut todella hyvin siihen nähden. 



Tämä korona tekee vaan edelleen asioista niin vaikeita. Tilasin uusia hengityssuojaimia Suojaintukusta ja kävin noutamassa ne eilen Matkahuollon noutopisteestä. Samalla reissulla vanhempi mies rollaattorin kanssa kulkiessa pysähtyi eteeni, laittoi maskin kasvoilleen ja pyysi minulta apua. Hänen kengännauhansa olivat auenneet eikä hän itse pystynyt niitä solmimaan. Eihän siinä auttanut muu kuin laittaa maski takaisin omalle naamalle ja nopeasti kumartua miehen luokse ja laittaa nauhat kiinni, vaikka aluksi tuli tunne, että apua, lähikontakti, uskallanko... Kauheaa, kun ennen ihan normiauttamistilanne muuttuu yhtäkkiä riskiksi, vaikkakin asian pohdin heti, että tässä tapauksessa riskiä ei ulkoilmassa toimiessa nyt varmasti kauheasti ollut ja pakkohan sitä on vanhusta auttaa.


Emme ole myöskään pääseet käymään vanhempieni luona kylässä mutta toivon, että rokotteita saataisiin nopeasti enemmän ja rokotukset laajenemaan ikäihmisiin, jotta vanhempani saisivat suojan ja voisimme sitten turvallisemmin heitä käydä tervehtimässä. Toivon itse asiassa, että kaikki saisimme rokotteet pian ja vuosi 2021 toisi vähän normaalimman elämän mahdollisuuden.



In English:

Not much sunlight in January so the photos are sort of blue and grey. Some positive things about this year: we got snow for a change, we have also been healthy (because of staying in isolation) and I won in the lottery! Well, it was just two euros but anyway a good start because I have not won in the lottery before. 


I also helped an elderly man walking outside with a rollator whose shoes were untied. He stopped in front of me, put a mask on and asked for help. At first I was terrified that I would have to go near a person but then I just put a mask on myself, too, and quickly tied his shoelaces. It is quite weird how everything that used to be normal behaviour becomes a risk these days. 


Let's hope that we will soon get the vaccine and can carry on in a somewhat more normal life in 2021.



Pieni Lintu MakroTex Challenge


12 comments

  1. Kylläpä siellä onkin lunta.
    Minua kosketti vanhan miehen avunpyyntö. Ehkä hänkin kävi sisäisen taistelun ennen avun pyytämistä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanopa muuta, minä kun aina autan vanhoja ihmisiä niin tuntui kauhealta, kun ensiksi iski paniikki avunpyynnöstä. Tiesin kuitenkin, että huonosti voi miehelle käydä, jos kompastuu kengännauhoihin eikä varmaan ihan helppoa ollut hänellekään apua pyytää. Arvasin siitäkin, kun ensiksi laittoi itselleen maskin päälle, että saattoi pelottaa häntäkin.

      Delete
  2. Valo ei tahdo riittää tähän aikaan vuodesta, mutta lumi on ihanaa. Koronatilanne rassaa mieltä ja tuskastuttaa. Rokotteita saatu tähän menessä järjettömän vähän, pahus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On harmillisen vähän saatu niitä rokotteita ja vähän hitaasti lähtenyt rokotus käyntiin. Toivottavasti nyt käyttäisivät harkintaa ja alkaisivat rokottaa niitä ikäihmisiä suosiolla sitten vaan, jos kerran hoitohenkilöstö vielä lomailee eikä pääse rokotusta hakemaan.

      Delete
  3. Viime talvena ei todellakaan ollut lunta Helsingissä. Nyt on juuri passeli määrä, samoin pakkasta, enempää en toivo.

    Ihanaa, että solmit ne nauhat. Aika pysähdyttävää ajatella, että joutuu punnitsemaan riskejä tuollaisessa asiassa.

    Viime viikolla kaupan kassajonossa takanani olevan vanhempi nainen pyörtyi. En siinä ehtinyt ajatella mitään, kun poistin häneltä maskin ja aloin riisua takkia. Hänellä oli untuvatakki, pipo ja huppukin päässä sen maskin lisäksi. Vähemmästäkin pyörtyy kaupan kuumuudessa.
    Onneksi hän virkosi siitä, kaupan henkilökunta tilasi varmuuden vuoksi ambulanssin.

    Olen rokotusten suhteen vihoviimeisenä jonossa ja samalla sukuni vanhin. Toivotaan, että rokotusvauhti kiihtyy ja kiihtyy!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huh huh, voi naisraukka! Kyllä on nyt vanhemmilla ihmisillä vaikeaa! Toivotaan, että ne rokotteet pian saataisiin ihmisille ja vähän helpotusta erityisesti näiden vanhempien ja riskiryhmäläisten elämään. Tosi kiva, kun autoit! Minulla on joku tällainen tapa osua kohdalle aina, kun joku ikäihminen tarvitsee apua, kaikenlaisissa tilanteissa sitä on tullut oltua: soiteltua ambulanssia päänsä lyöneelle miehelle ja etsitty isännöitsijää, joka päästäisi asuntoon sisälle, kun kuulin ilmastointikanavan kautta avunpyyntöjä ja etsitty muistisairaan kotia jne.

      Delete
  4. Very expressive snow photos!
    A really large amount of snow fell there ;-) It's not that bad for us yet. Kind regards Jutta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks, climate change is affecting us and we do not get that much snow anymore so this was a rare occasion.

      Delete
  5. I love your atmospheric photos. It will be strange when we are all out of lock down and can resume normal behaviour - I guess quite a few people will have problems adjusting to normal again.

    ReplyDelete
    Replies
    1. I think I will never go back to life as it was. This has been a long trip... :D

      Delete
  6. Am happy you overcame your fear, and helped this man who needed help! That big heap of snow says it all! Good beginning of the New Year:)

    ReplyDelete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.