Mitä tehdä Naantalissa - ravintolat, Muumimaailma ja Seikkailusaari Väski



Tänä kesänä meillä on ollut mahdollisuus mökkeillä Naantalissa. Kaupunki on ihanan pittoreski merenrantakaupunki, jossa on hieman kansainvälinen tunnelmakin.






Näitä katuja kävellessä voi ihan kuvitella itsensä menneeseen aikaan.







Matkalla täytyy myös aina syödä ja Naantalissa on ihan hyvät puitteet ulkona syömiseen. Kannattaa tsekata esimerkiksi ravintola Uusi Kilta, jossa söin todella maukasta paahdettua nieriää. Myös ravintolan kalakeitto oli puolison mielestä mielettömän hyvää.




Myös ravintola Trappia voi lämpimästi suositella. Sisustuksessa on ihana laivan tunnelma. Pippuripihvi oli todella hyvä, samoin mustajuurikeitto. Lapsille tarjoillut pihvit sen sijaan sisälsivät liikaa pippureita miedompaan makuun tottuneille.







Näiden kahden edellä suositellun ravintolan lisäksi testasimme ravintola Snickarin, mutta tilaamamme ylikypsä possu ei ollut niin vakuuttava. Lapsen tilaama lohi oli kyllä puolestaan hyvä, joten ehkä meillä kävi vain huono tuuri ruokavalintamme kanssa. Toisenlaisiakin kokemuksia nimittäin on, kuten Maisan elämää -blogissa kerrotaan.


Myöskään "maailman parhaita vohveleita mainostava Café Amandis ei kerännyt pisteitä meidän poppooltamme. Mansikkavohveli oli herkullisen näköinen, täytteet olivat runsaat ja toinen lapsista piti siitä kyllä mutta suklainen vohveli jäi sen sijaan syömättä toiselta lapselta ja oli aikamoinen pettymys. Itsekään en niin perustanut omasta vohvelistani mutta monesti ongelmana ravintoloissa ja kahviloissa on se, että teen mielestäni itse parempia leivonnaisia ja ruokia. 😁


Kun Naantalissa ollaan lapsiperheen voimin, niin pakollisiin nähtävyyksiin kuuluvat tietysti Muumimaailma ja Seikkailusaari Väski.

Muumimaailma on tullut koluttua jo niin monena vuonna, että tänä vuonna teimme "jäähyväiskeikan" sinne. Saimme lapset vielä houkuteltua mukaan, sillä me aikuiset halusimme vielä kerran kokea sadun taikaa. Vähän pienempien lasten kanssa kävi Katja kokemassa Muumimaailman, siitä voit lukea Optimismia ja energiaa -blogista.






Seikkailusaari Väski sen sijaan on oiva vähän isommille lapsille, sillä siellä pääsee kalliokiipeilemään, liukumaan köysiradalla, huuhtomaan kultaa ja tekemään paljon muitakin hauskoja juttuja sekä katsomaan kotieläimiä. Mitä lopulta tapahtui Väskissä, voikin lukea Kulissien takana -postauksestani Craft Candidate -blogissa...








Jos luontomatkailu kiinnostaa enemmän, kannattaa varmaan tsekata Luonnonmaan luontopolku, josta Maisa on postannut. Varmasti Naantalista löytyy vielä paljon muutakin, vinkkaa kommentteihin muita kohteita!

10 comments

  1. Ihana Naantali, sieltä postailin viime kesänä. Hurjassa helteessä painoimme tuolloin Muumimaailmassa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, täytyypä tsekata postauksesi sieltä! :) Naantali on kiva kesäkaupunki!

      Delete
  2. SIsäsuomalaiselle saaristo näyttää aina niin satumaiselta! Ihanat talot ja tunnelma! Olisi kiva päästä Kultarannan puutarhaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kultarannan puutarha on kyllä hieno. Sinne on avoin pääsy perjantai-iltaisin. Voisinpa vaikka tehdä yhden postauksen siitäkin. :)

      Delete
  3. Ihana Naantali <3 Me olemme paljon liikkuneet siellä, menneet joko autolla tai veneellä. Uusi Kilta on lemppari ravintolamme, siellä olemme nauttineet häälounaammekin. Kaivohuone ja Snickari saa meiltä myös hyvät pointsit :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! Kaivohuone jäi meiltä vielä tsekkaamatta - onpahan jotain uutta seuraavalla kerralla. :) Ja Snickarille täytyy varmaan antaa vielä uusi mahdollisuus. Mutta Uusi Kilta on kyllä todella hyvä ravintola.

      Delete
  4. There is so much green in the summer and it is all cozy and inviting. Does it also get dark early there in the winter?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh yes, it does, indeed. During the winter months we don't get much sunshine. In December the sun rises after 9 am and sets already after 3 pm. But our summers are long and warm. In June the sun doesn't set at all so it sort of compensates. ;)

      Delete
  5. Ihania kuvia ja kesätunnelmia! Naantali on kyllä tosi idyllinen paikka <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, Naantalissa on mukava vierailla! Kiitos kommentista, Piia!

      Delete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.