Disney World: Epcot



Orlandon Disney Worldissa on monta eri puistoa, joihin voi mennä eri päivinä tai ostaa Park-to-Park-lipun. Me ostimme kahdeksi päiväksi liput kahteen eri puistoon eli lauantaina kävimme Magic Kingdomissa ja sunnuntaina sitten Epcotissa.


Tuohon hassuun avaruuspalloon mennään sisälle sellaisella junalla, jossa käydään läpi aikamatka halki historian. Ylhäällä pallossa on erilaisia tulevaisuuteen liittyviä pelejä.

Epcotissa on kuitenkin lisäksi maailmannäyttely eri maista, joka oli mielestäni hyvin kiinnostava. Pariisi oli hauska, kun kaupunki on minulle niin tuttu, mutta vaikka se oli koetettu tehdä mahdollisimman näköiseksi niin eihän tuolta keinotekoisuuden tunnulta voinut välttyä.



Sen sijaan tämä Japani-osio näytti heti aidommalta, kun en siellä ole käynyt.




Kun ollaan Floridassa niin alueella liikkuu tietysti kaikenlaisia eksoottisia otuksia.



Maailmannäyttelystä näki myös tuon Epcot-pallon kivasti kauempaa.



"Pariisissa" oli myös akrobaattitaiteilija esiintymässä.




Kaikenlaisia avaruusaiheisia juttuja oli tässä tieteellisessä puistossa. Epcot oli selvästi aikuisempaan makuun tehty mutta itse viihdyin tuota maailmannäyttelyä lukuun ottamatta paremmin Magic Kingdomissa.



Road tripin aiemmat matkakohteet:

Disney World: Magic Kingdom

Charleston

Myrtle Beach

Thomas Jeffersonin kotitila Monticello

No comments

Post a Comment

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.