Suunnittelu: Pientä pintaremonttia - Planning: Just a little TLC


Meillä on tulossa paluu omaan kotiimme parin vuoden jälkeen, kun työn takia olemme muualla asuneet. Meidän 1937 rakennetussa omakotitalossamme on asunut kaksi eri perhettä vuokralla ylä- ja alakerrassa tällä välin ja nyt yläkerran asukkaamme ovat muuttaneet pois. Niinpä olemme nyt suunnittelemassa pientä pintaremonttia ennen muuttoamme.



Yläkerta on viimeksi remontoitu 1990-luvun alussa, joten kyllähän sitä jo täytyy päivittää. Linoleumimattoa olen pitkään pohtinut poistettavaksi, mutta koska emme tiedä, löytyykö alta lautalattia vai jokin lastulevy tai raakalautarakennelma ja meillä on sen verran tiukka aikataulu, että jos lattia pitää rakentaa täysin uusiksi niin emme pääse muuttamaan sinne, kun luovumme omasta vuokra-asunnostamme Helsingissä, joten päädyimme siihen, että sille ei tässä vaiheessa tehdä mitään. Se ei kuitenkaan ole mikään muovimatto, vaan perinnearkkitehtienkin suosittelema lattiamateriaali, joka koostuu luonnonaineista. Lattia on myös varsin hyväkuntoinen ja täysin ehjä. Kun sen vahaa, siitä tulee oikein hyvä. Lisäksi yläkertaan on tarkoitus tulla lastenhuoneet, joten siellä rakennellaan legoilla ja kaikkea sellaista, mikä lattiaa varmasti kuluttaa.



Lisäksi tuo keittiö saa jäädä sellaiseksi kuin on. Meillä on kuitenkin alakerrassa muutama vuosi sitten täysin uusittu keittiö, joka on joka tapauksessa pääasiallisessa käytössä ja pian taas meidän, kun alakerran vuokralaiset muuttavat talosta pois.


Mutta katon maalaus ja tapetointi ovat ajankohtaiset! Olen leikitellyt erilaisilla visioilla art deco -henkisestä värimaailmasta Afrikka-sävyihin. Saas nähdä, mihin päädyn - ja mihin lapset päätyvät.

Sitten on vielä toinen vähän isompi projekti suunnitteilla, nimittäin kellarin saunan ja kylpyhuoneen uudelleen rakentaminen. Talosta on jo vanha sauna purettu pois ja uusi pitäisi saada tilalle. Tässäpä on nyt sitten työsarkaa kerrakseen. Raportoin näiden edistymisistä sitten aikanaan!







Tämän viikon teema on: SUUNNITTELU.
This week's theme is: PLANNING. 

Myös viime viikon teema MAALISKUU-linkki on auki maaliskuun loppuun asti, joten voit osallistua pidempään tai vaikka useammankin kerran.
Last week's theme MARCH linky is open until the end of March so you can participate for a longer time or even many times.

Viikon teemapostaushaasteeseen voit osallistua millä tahansa postauksella, mitä aiheesta keksit, oli se normaali tekstipitoinen postaus, pelkkä kuvapostaus, tarina, runo, mitä tahansa. Ideana on inspiroitua postaamaan aiheesta ja lukea myös muiden samasta aiheesta keksimiä juttuja. Kommentointipakkoa ei ole mutta suosittelen lämpimästi tekemään kierroksen muidenkin blogeissa ja kommentoimaan niitä, varsinkin jos pidät lukemastasi/näkemästäsi, tai vaikka jatkamaan niiden herättämiä ajatuksia omissa blogeissa. Poistetaan mahdolliset blogijumit ja tehdään bloggaamisesta yhteisöllistä ja hauskaa. Lähdetkö mukaan? Voit myös ehdottaa omia teemojasi minulle.

Postaukseni lopusta löydät sinisen "add your link" -nappulan, johon voit linkittää blogipostauksesi tähän kokoavalle sivulle. Linkitä suoraan blogipostaukseesi ja linkitä myös omasta postauksestasi takaisin tänne. Osallistua voit aina seuraavaan teemapostaukseen saakka, joka ilmestyy tänne sivulle aina sunnuntaisin. Linkitysaika on voimassa viikon. Jos jotain poikkeuksia aikatauluihin tulee, ilmoitan niistä täällä mutta pääsääntöisesti sunnuntaisin viikon välein vaihtuu uusi teema.

You can participate in the weekly theme post with any kind of a blog post that you come up with, a normal text post, a picture post, a story, a poem, whatever. The idea is to get inspired of the theme and read other people's blog posts on the same theme. I warmly recommend to make acquaintance with other blogs and comment them if possible. However, there is no "must comment" request but if you like what you have read/seen, why not cheer a blogger's day by telling about it? We can also continue each other's thoughts on our own blogs. Let's remove writer's blocks and make blogging fun together. Will you join me? You can also suggest your own themes to me. 

Please find at the end of my post a blue "add your link" button where you can link your blog post. Link directly to your post and also from your post back here. You can take part until the next theme post begins, usually on Sundays, for one week. Let's have a blog party!

6 comments

  1. Mahtava projekti edessä. Mielenkiinnolla jo odotan lopputulosta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todellakin, hieman hirvittää itseäkin. Tarkoitus on viikonloppuisin käydä maalaamassa ja tapetoimassa. Pesutilan remontti alkaa vasta kesällä ja kestää pidempään.

      Delete
  2. Mielenkiintoisia suunnitelmia, yläkerran tila näyttää arkkitehtonisesti kauniilta. Remontoinnissa on aina hauskinta tuo suunnittelu- ja ideointivaihe :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tykästyin itsekin tuohon yläkerran tilaan alun perin. Kylmävinttitilan ottaminen käyttöön toiselta puolelta ja ikkunoiden lisääminen keittiön tilaan toivat sinne mukavaa avaruutta ja valoisuutta. Meillä on vielä suunnitelmia toisenkin puolen kylmävinttitilan ottaminen käyttöön isommaksi yläkerran kylpyhuoneeksi ja vaatekomerotilaksi, mutta kaikki aikanaan.

      Delete
  3. Teillä on tulossa aikamoinen remontti, mutta varmaan ihana päivittää asunto taas "oman näköiseksi". Mukavaa paluumuuttoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Satu! Onhan se kiva, etenkin kun tuo yläkerran kahden pienen asunnon yhdistäminen on tehty paljon ennen meidän aikaamme eikä siellä ole mitään, millä me olisimme taloa oman näköiseksi saaneet.

      Delete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.