lapsuusmaisemat
Showing posts with label lapsuusmaisemat. Show all posts

Maaliskuu - March 2022

08/03/2022

Maaliskuu alkoi meidän nuorisomme hiihtolomalla ja pääsimme vierailemaan vanhempieni luona. Sattui kivoja aurinkoisia päiviä, jolloin pääsi ulkoilemaan meren rantaan.

Ulkona - Outdoors

04/05/2021

 

Pääsimme vappuna käymään kotipuolessa vanhempieni luona kylässä, kun meidän perheen riskiryhmäläinenkin on nyt rokotettu. (Voi että, miten odotan omaa vuoroani nyt - kuin kuuta nousevaa!) Meillä on mielestäni upeat ulkoilumaisemat lapsuudenkotini lähellä. Se sijaitsee ensinnäkin Suomenlahden rannalla ja lisäksi siellä on kaksi pientä järveä, joista toinen on uimaranta ja toinen metsien siimeksessä oleva suljetumpi järvi. Tästä metsän keskellä olevasta järvestä on ylempi kuva ja loput kuvat ovat lempipaikastani merenrannasta.  

Talvi - Winter

02/03/2021

 

Viime viikolla pääsin käymään vanhempieni luona yli neljän kuukauden tauon jälkeen. Jätimme joulun väliin varmuuden vuoksi, mutta nyt pidimme yli kymmenen päivän täyskaranteenin vielä vierailun alle, jotta emme ainakaan me veisi heille tautia. Olemmehan me muutenkin eläneet karanteenimaisissa olosuhteissa ihan koko vuoden ajan, emmekä käy missään ilman FFP2- tai 3-tason hengityssuojaimia mutta nyt pysyimme visusti kotona ja vielä maaseutukodissamme, jossa ihmisten välttely on kokonaan mahdollista, kun ei tarvitse pelätä vaikka rappukäytävässä kohtaamisia.

Värikästä - Colorful

13/10/2020

copyright Kahden talon väkeä


"Värikästä", pyysi Pieni Lintu blogihaasteessaan tälle viikolle. Meillä Helsingin kantakaupungissa ei kovin värikästä syksyä ole vielä nähty mutta nyt pääsimme syyslomalla lapsuudenmaisemiini piipahtamaan vanhempieni luokse kylään. Täällä on ihana kävellä merenrantaa pitkin, ei myöskään tarvitse koko ajan ihmisiä väistellä ulkona, kun paikkakunta on niin pieni. 


Elokuu - August 2020

11/08/2020



Tämä elokuu on jollain lailla haikeampi kuin koskaan ennen. Kesän lopuksi kävimme vanhempieni luona kylässä - tietäen, että seuraavaan kertaan saattaisi mennä pitkä aika. Koulut alkavat tällä viikolla ja mahdollisten korona-altistumisten takia meillä ei ole asiaa riskiryhmään kuuluvien isovanhempien luokse sitten.

Marraskuu - November

12/11/2019


Marraskuu on synkkä kuukausi. Hieman iloa ja valoa tuo siihen nyt satanut lumi! Olin viikonloppuna lapsuudenmaisemissani. Kummasti aamulla oli hyvä ja levollinen olo, kun ikkunasta katselin avautuvaa näkymää merelle. Varmasti toki myös ihan pelkästään lapsuudenkodissa olo tuo rauhan mieleen.

Elokuu - August

06/08/2019


Palasin Suomeen viime viikolla. Kyllä on ollut totuttelemista tähän viileyteen. Vaikka ulkona paistaisi aurinko ja mittarin mukaan pitäisi olla yli 20 astetta lämmintä niin eihän siellä niin kovin lämpimältä tunnu - elokuu on tuonut jo syksyn tunnun auringonpaisteeseenkin.

Valo - Light

26/02/2019


Helmikuussa valo lisääntyy ulkona valtavasti. On todella ihanaa, kun kevät alkaa tulla, eikä tarvitse pelkkiä keinovaloja, kynttilöiden valoa tai takkatulta katsella, vaikka nekin voivat olla todella kauniita.

Lokakuu - October

09/10/2018

 

Tänä syksynä on kuulemma ollut poikkeuksellisen kaunis ruska. Ja mitä pohjoisempaan mennään niin sitä upeammat värit. Voi kunpa joku syksy pääsisin Lappiin katsomaan ruskaa siellä! Nyt kuitenkin tähän Pieni Lintu -blogin lokakuun makrokuvahaasteeseen tarjoilen kuvia lapsuudenmaisemistani Etelä-Suomesta Suomenlahden rannikolta.

Työkalu - A tool

15/05/2018

Viime viikolla vanhempieni 1970-luvun rivitalon takapiha kävi läpi muodonmuutoksen. Taloyhtiössä rakennettiin talkoilla uudet hienot väliaidat alkuperäisten, jo aika nuupahtaneiden aitojen tilalle.

Last week my parents' 1970s terraced house backyard had a make-over. New fences were built to replace the original fences.


Kevään merkkejä

03/04/2018


Pari viikkoa vierähti niin, että hujahti vain! Minä olen koettanut keskittyä väitöskirjani viimeistelyyn, sillä sain yllättävän työtarjouksen ja ennen uusien töiden aloittamista minun täytyy saada väitöskirjani valmiiksi. Ei vähä siis mitään. Näin ollen pahoin pelkään, että blogiin ei nyt ole samalla tavalla aikaa. Siksi on pakko lopettaa viikon teemapostaukset toistaiseksi. Katsotaan, aloitanko ne joskus paremmalla ajalla taas uudestaan tai mitä sitten tapahtuu, mutta nyt laitan teemapostaukset telakalle. Blogia jatkan kyllä mutta edetään jazz-pohjalta. Välillä voi olla hiljaisempaa mutta sitten kun on jotain sanottavaa niin kyllä täällä sitten ilmaantuu uutta luettavaa. Älä siis luovuta vaan pysy matkassa mukana!

Kylmä - Cold

27/02/2018


No nyt on ollut kylmää! Toppa-asut ovat olleet ahkerassa käytössä. Kuinkahan nuo jänikset ja muut eläimet pärjäävät?

Joulupäivän kävely Hevossaaressa

27/12/2017


Lapsuudenkotini lähellä Pyhtäällä on saari, joka on perinteisesti ollut kesämökkikäytössä. Saaren talot ovat vanhaa perua ja siellä on säilynyt ihana vanhan ajan tunnelma varmaan myös juuri siitä syystä, että saarelle ei pääse autolla. Siellä voi kuvitella, millaista elämä oli ennen autoja.

Joulunavaus Kotkassa

02/12/2017


Viime viikonloppuna vietettiin monessa kaupungissa joulunavajaisia. Olimme lauantaina käymässä Kotkassa, kaupungissa, jossa olen käynyt lukion. Nykyään kaduilla kulkiessa en näe koskaan ketään tuttuja. Suurin osa kavereistani on muuttanut muualle enkä ole juurikaan törmännyt paikkakunnalle jääneisiinkään.

Hassu

30/10/2017

Pieni Lintu -blogissa on MakroTex Challenge -kuvahaaste, jonka tämän viikon teemana oli Hassu. Vaikka en edes itse tiedä, mikä on MakroTex (varmaan joku sen minulle nyt kertoo, kun tässä tietämättömyyteni paljastan) niin kuvahaasteisiin tykkään silti osallistua, ja tähän sai osallistua tavallisillakin kuvilla.

Nämä kuvat ovat lapsuuteni maisemista, paikalta, jonne usein kuljin, jos halusin mietiskellä asioita tai jos oli jotain "teini-iän ahdistusta". Täällä on myös uitu ja oltu kaverin kanssa ihan muuten vaan. Kuvat eivät ehkä varsinaisesti tuo ensimmäisenä mieleen sanaa "hassu" mutta jostain syystä ne toivat minulle teeman mieleen.


Retkellä lapsuusmaisemien metsissä

03/10/2017

Olipa ihanaa päästä viikonloppuna kävelemään metsään! Nyt kävin ihan lapsuuden maisemissani ensinnäkin läheisellä järvellä.


© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.