Viimeinen: Vanhojen autojen kokoontumisajot Laviassa ja Sampakosken silta

31/07/2018


Niin se hurahti se viimeinen kesälomaviikko. Huomenna keskiviikkona aloitan uudessa työpaikassa ja kouristuksenomaisesti olen nyt yrittänyt takertua kiinni kesään ja lämpöön ja vapauteen.

Viimeisenä lomaviikkona olemme kiertäneet pieniä tapahtumia ja nähtävyyksiä Satakunnassa. En ole millään lailla mikään auto- tai traktorifani mutta ehkä isäni ammatti lapsuudessani on sen verran vaikuttanut, kun sittenkin innostuin vanhoista autoista ja traktoreista, joita oli näytillä Laviassa. (Hän toimi ensin traktori- ja sitten automyyjänä, kun olin pieni.)

Lämmin - Warm

24/07/2018



Kun lämpötila näyttää illalla kahdeksan aikaan +30 astetta, ei voi sanoa, että olisi lämmin vaan oikeasti kuuma! Tänä kesänä on tullut syötyä paljon jäätelöä ja itsetehtyjä mehujäitä. 

When the temperature is +30 degrees centigrade at 8 pm, it's not fair to say that it is warm but hot! This summer we have been eating lots of ice cream and home made popsicles.

Blogin synttäriarvonta on päättynyt

17/07/2018


Olen ollut viikon kipeänä ja nyt vasta alkaa olo helpottaa. Tosin meillä on sisätiloissakin 30 astetta lämmintä (melko viileää verrattuna ulkona olevaan 33 asteeseen!), joten aikamoisen lämpimät oltavat täällä nyt on. Sinänsä aivan ihanaa mutta sisällä olisi kiva saada vähän vilvoitusta. Suunnittelemmekin nyt pakoa maalle viileään hirsitorppaamme, jossa kesällä on sellainen normi parikymmentä astetta sisällä helteilläkin. Remonttihommat ovat vain pitäneet meitä kiireisinä täällä kaupunkikodissamme mutta ne ovatkin kovasti edenneet - niistä lisää blogissa vähän myöhemmin.

Gröna Lund - Huvipuisto Tukholmassa

13/07/2018


Gröna Lund, Ruotsin vanhin huvipuisto, sijaitsee Tukholmassa ihan kävelymatkan päässä keskustasta. Silti en koskaan aiemmin ollut käynyt siellä! Nyt kun olimme viime viikolla pidemmällä matkalla Ruotsissa, oli aikaa käyttää kokonainen päivä huvipuistoiluun. Päiväksi osui todellinen hellesää.

Tukholman uusi lelu- ja sarjakuvamuseo Bergrummet - New toy and comics museum in Stockholm

12/07/2018


Jos olet lasten kanssa liikenteessä Tukholmassa ja käynyt jo Junibackenin, Vasa-laivan ja Gröna Lundin läpikotaisin niin nyt on uusi kohde lapsiperheille: Skeppsholmenille Tukholmassa on avattu uusi lelu- ja sarjakuvamuseo Bergrummet. Se olikin oikein mukava tuttavuus! Tänä vuonna on Aku Ankan 70-vuotisjuhla, joten museossa on kesäkuun lopussa avautunut Aku Ankka -näyttely lisäksi. Se on avoinna syyskuun loppupuolelle saakka, joten  hyvin ehtii käydä katsomassa tunnettujen Aku Ankka -piirtäjien teoksia siellä.

Tukholman vanha kaupunki ja Kungsträdgården - Stockholm's old town and Kungsträdgården/WATW

11/07/2018


Oi, Tukholma! Meillä suomalaisilla on tähän kaupunkiin varmasti jokaisella jonkinlainen suhde. Omat aikaisimmat merkittävät muistoni Tukholmaan perheen kanssa tehtyjen lapsuuden risteilyjen jälkeen liittyvät koulun luokkaretkeen 1980-luvun lopulla, jolloin meidän neljän tytön porukkamme kierteli kaupunkia ja osteli silloisesta ihmekaupasta H&M:stä viimeisimpiä muotivaatteita, asusteita ja hiusmuotoilutuotteita. Suomessa kun vaatekauppavalikoimat tuolloin olivat aika paljon pienemmät ja edullisimmat vaatteet pelkästään Seppälä-Halonen-Anttila-tyyliä.

Kengät - Shoes

10/07/2018


Terveisiä Tukholmasta! Alennusmyynnit ovat nyt kuumimmillaan ja Pieni Lintu -blogin tämän viikon kuvahaasteeseen valikoitui juuri sopivasti ajankohtaan sattuneen Tukholman-matkan takia ruotsalaisten kenkäkauppojen tarjontaa.

Heinäkuu

03/07/2018


Heinäkuu on Suomessa normaalisti lomakuukausi, jolloin kaikki kynnelle kykenevät kaikkoavat kesämökeille, kesärientoihin ja ulkomaille. Keski-Euroopassa puolestaan lomaillaan yleisemmin elokuussa. Mekin koetamme viettää huvilallamme aikaa niin paljon kuin mahdollista kesäaikaan.

Blogisynttärit ja arvonta

01/07/2018


Pidätkö vanhoista taloista, sisustamisesta, remontoinnista, matkailusta, lukemisesta ja/tai valokuvauksesta? Sitten olet tullut oikeaan paikkaan. Tämä blogi keskittyy täysin näihin juttuihin. Viime vuonna blogin ensimmäinen postaus käsitteli kakkoskotiamme maalla, josta voit lukea tuosta linkistä.

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.