museot
Showing posts with label museot. Show all posts

Louhisaaren kartano

18/06/2022

Kävimme Marsalkka Mannerheimin syntymäkodissa Louhisaaren kartanossa Askaisissa. Olipas vaikuttava paikka! Se on yksi parhaiten säilyneitä kartanokokonaisuuksia Suomessa ja todellakin pystyi aistimaan menneiden aikojen tunnelman. Linna ja päärakennus ovat vuodelta 1655. Tuolloin linna sijaitsi meren rannalla. Nykyään meri on kadonnut jo kauas pois merennousun takia. Mannerheim syntyi kartanossa vuonna 1867. Sitä ennen linna kuului Flemingin suvulle.

Ihanat värit - Lovely colours

01/02/2022

Magnus Enckell: Poika ja purje (1902)

Magnus Enckellin (1870-1925) maalauksia on ollut esillä Tampereen taidemuseossa. Nyt näyttely on jo ohi mutta jaan tässä muutaman kuvan tauluista, joihin itse tykästyin. Oli niitä muitakin kyllä. Erityistä huomiotahan Enckell sai maalaamistaan alastomista miehistä ja runsaasta värien käytöstä. 

Vanha Vaasa

30/07/2021


Teimme pienen kesälomareissun Vaasaan ja kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa Vanhaan Vaasaan. Kyllä, sellainen tosiaan on. Vanha Vaasa sijaitsee noin seitsemän kilometriä Vaasasta kaakkoon.

Kristiinankaupunki

18/07/2021


Kristiinankaupunki on viehättävä, pieni puutalokaupunki Pohjanmaan länsirannikolla, jossa saa mukavasti vierähtämään päivän. Kaupungissa on kivoja ruokapaikkoja, kuten tämä meren äärellä oleva terassiravintola Jungman tai Gastro, josta saa maukasta kotilounasruokaa. 

Alexandria

16/09/2019


Alexandria on vanha historiallinen kaupunki lähellä Washington DC:tä, Virginian osavaltiossa. Kaupunki on saanut nimensä John Alexanderilta, tupakanviljelijältä, joka hankki maan omistukseensa vuonna 1669 englantilaiselta kapteenilta Robert Howsingiltä. Suurin osa Alexandriasta muodostuu tuosta 24 neliökilometrin kokoisesta maapalasta. 

Thomas Jeffersonin kotitila Monticello

03/08/2019


Yhdysvaltain kolmannen presidentin Thomas Jeffersonin kotitalo sijaitsee upeassa vuoristomaisemassa Charlottesvillessä, Virginiassa.

George Washingtonin kotitila Mount Vernon

02/08/2019



Yhdysvaltain ensimmäisen presidentin George Washingtonin kotitila Mount Vernon on huikaiseva kokonaisuus. Talon rakensi George Washingtonin isä vuonna 1734 mutta sen jälkeen  George Washingtonin aikana sitä on laajennettu huomattavasti yksikerroksisesta pienestä talosta. Käydessämme Mount Vernonissa oli sen julkisivu valitettavasti remontissa.

National Museum of African American History and Culture

11/07/2019


Washingtonissa on paljon upeita museoita, joihin moneen on myös vapaa pääsy, kiitos Smithsonian Instituten. Olemme tähän saakka käyneet National Air and Space Museumissa (josta koetan postata myöhemmin vielä), National Museum of American Historyssä, jossa on näytillä Yhdysvaltain ensimmäinen lippu ja paljon mielenkiintoista tietoa Yhdysvaltain historiasta, Smithsonian National Museum of Natural Historyssä, jossa on erityisesti luonnontieteistä pitäville lapsille kiinnostavia työpajojakin tarjolla, ja National Geographic Museumissa, joka ei ole ilmainen mutta jossa toisaalta kyllä saa rahalle vastinetta. Siellä oli tällä kertaa kiinnostava näyttely Egyptin kuningattarista, missä pääsi 3D-matkalle hautakammioon. Kaikista museoista en ole ottanut edes valokuvia, vaan koettanut lähinnä kokea museon omin silmin.

Woodrow Wilson House

08/07/2019


Presidentti Woodrow Wilson asui tässä talossa 1921-1924 eli eläköitymisestään kuolemaansa saakka. Hänen puolisonsa Edith Wilson asui talossa omaan kuolemaansa vuonna 1961 saakka, jolloin se testamentattiin National Trust for Historic Preservationille säilytettäväksi Presidentti Woodrow Wilsonin kotitalona.

Kuiva - Dry

15/01/2019


British Museumissa Lontoossa on paljon kaikenlaista nähtävää. Erityisesti Egypti-osastolla on lukuisia muumioita, joko sellaisenaan tai arkuissa. Nämä olivat erityisesti lasten mielestä kiinnostavia.

British Museum in London offers lots of things to see. Especially the Egypt department has several mummies that the children found fascinating. 

Tukholman uusi lelu- ja sarjakuvamuseo Bergrummet - New toy and comics museum in Stockholm

12/07/2018


Jos olet lasten kanssa liikenteessä Tukholmassa ja käynyt jo Junibackenin, Vasa-laivan ja Gröna Lundin läpikotaisin niin nyt on uusi kohde lapsiperheille: Skeppsholmenille Tukholmassa on avattu uusi lelu- ja sarjakuvamuseo Bergrummet. Se olikin oikein mukava tuttavuus! Tänä vuonna on Aku Ankan 70-vuotisjuhla, joten museossa on kesäkuun lopussa avautunut Aku Ankka -näyttely lisäksi. Se on avoinna syyskuun loppupuolelle saakka, joten  hyvin ehtii käydä katsomassa tunnettujen Aku Ankka -piirtäjien teoksia siellä.

Tervetuloa kevät ja kesä: Retki Suomenlinnaan

27/05/2018


Unescon maailmanperintäkohteisiin sotilasarkkitehtuurin muistomerkkinä vuonna 1991 liitetty Suomenlinna on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Sen ovat huomanneet lukuisat ulkomaalaiset turistitkin, jopa siinä määrin, että nyt on keskusteluun noussut pääsymaksun asettaminen Suomenlinnaan tuleville matkailijoille. Tällä hetkellähän Suomenlinnaan pääsee hyvin edullisesti Suomenlinnan lautalla HSL:n matkalipulla tai Suomenlinna-lipulla.

Tamminiemi - Urho Kekkosen kotimuseo

10/05/2018


Jos kaipaat hieman erilaista museokäyntiä niin piipahdapa Urho Kekkosen kotimuseossa Tamminiemessä. Se on keväällä ja kesällä auki keskiviikosta sunnuntaisin klo 11-17. Tulevana sunnuntaina on luvassa peräti äitienpäiväkonsertti klo 13.

Kevätretki Ateneumiin ja Lushiin

24/04/2018


Kun vuosi sitten pääsin mukaan Blogisisarten ihanaan yhteisöön, minulla oli vain käsityöblogini olemassa. Sittemmin innostuin keittämään myös tätä sekametelisoppaani, jota lifestyleblogiksikin kutsutaan, ja nyt raportoinkin Blogisisarten tapaamisesta tässä blogissani!

Kylmiä sävyjä Helsingissä - Cold shades in Helsinki / WATW

28/02/2018


Nämä kuvat olisivat yhtä hyvin voineet olla eilisessä kylmä-postauksessani, niin kylmiä sävyjä nyt löytyy. Helsinki on siis ollut hyvin kylmä, mutta toisaalta kiva näin hiihtolomien aikaan.

Who wants to live forever?

20/11/2017


There's no time for us.
There's no place for us.
What is this thing that builds our dreams, yet slips away from us?

Who wants to live forever?
Who wants to live forever?
There's no chance for us.
It's all decided for us.
This world has only one sweet moment set aside for us.
- Queen, "Who wants to live forever?"

Hvitträskin ja Akseli Gallen-Kallelan ateljeekodit

16/08/2017


Viime lauantaina kävimme tekemässä kierroksen Kirkkonummen ja Espoon suuntaan. Suuntana oli aluksi Hvitträskin ateljeekoti, jonka arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen suunnittelivat ja rakennuttivat itselleen.

Tallinna - aina jotain uutta nähtävää

12/07/2017



Päätimme testata Viking Linen uuden FSTR-laivan ja porhalsimme Tallinnaan. (Tulimme siihen tulokseen, että FSTR:llä kannattaa mennä Tallinnaan mutta tulla takaisin XPRS:llä, ainakin jos haluaa tehdä jotain ostoksia laivalta ja syödä matkalla.) Aina Tallinnasta löytyy kuitenkin jotain uutta nähtävää ja tekemistä. Niin tälläkin kertaa. Emme esimerkiksi olleet koskaan ennen käyneet tutustumassa linnan muureihin, mistä olikin hienot näkymät yli vanhankaupungin.

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.