Englanti
Showing posts with label Englanti. Show all posts

Luettavaa kauniisiin tai sateisiin kesäpäiviin

25/05/2019


Nyt kun olen vihdoin saanut väitöskirjani valmiiksi, on aika antaa aivojen vähän levätä ja lukea jotain helppoa, viihdyttävää ja rentouttavaa. En malta odottaa kesälomaa, jolloin voisin löhötä aurinkotuolissa hellehattu päässä tai sisällä kahvimuki kädessä sateen ropinaa kuunnellessa ja kadota tarinoiden maailmaan.

Koe Tolkienin Oxford päivässä

03/05/2019

Tolkien, Oxford, kierros, nähtävyydet,

Tänään ensi-iltaan tuleva Dome Karukosken ohjaama Tolkien-elokuva keskittyy englantilaisen fantasiakirjailijan J. R. R. Tolkienin nuoruusvuosiin ja kertoo tarinan siitä, kuinka sisäänpäinkääntyneestä ja kieliä intohimoisesti rakastaneesta miehestä kasvoi kirjallisuuden historiaa muovannut luomistekijä. Vietin syksyllä 2018 kaksi kuukautta Oxfordissa ja kulutin osan vapaa-aikaani kulkemalla Oxfordissa professorina pitkään toimineen Tolkienin jalanjäljissä. Tämä kirjoitus perustuu vierailuni aikana tehtyyn "tutkimustyöhön" sekä yhtenä aurinkoisena sunnuntaina tehtyyn kävelyretkeen Tolkienin henkilöhistorian ydinpaikoille Oxfordissa.

Kuiva - Dry

15/01/2019


British Museumissa Lontoossa on paljon kaikenlaista nähtävää. Erityisesti Egypti-osastolla on lukuisia muumioita, joko sellaisenaan tai arkuissa. Nämä olivat erityisesti lasten mielestä kiinnostavia.

British Museum in London offers lots of things to see. Especially the Egypt department has several mummies that the children found fascinating. 

Legoland Windsor

09/12/2018


Windsorin Legoland on Lontoon Heathrow'n lentokentän lähellä. Samaan reissuun on siis mahdollista yhdistää kaupunkiloma Lontoossa ja käynti Legolandissa. Me olimme Legolandissa lokakuun lopussa, kun Legoland oli auki Britannian koulujen syyslomien aikana. Windsorin Legoland on auki taas joulun aikaan ja nyt on myös mahdollisuus saada Early Bird -alennuksia kevään aukioloihin eli jos pohdit Legolandiin menoa niin kannattaa pitää mielessä myös Englannin Legoland, sillä Tanskan Legolandiin on monesti todella kalliita matkoja tarjolla kesäaikaan.

Jotain lämmintä - Something warm

04/12/2018


Tykkään kuvata etenkin ulkomailla kahviloissa tilaamiani tuotteita, jos ne ovat esteettisesti miellyttäviä. Tämänkertaiset kuvat ovat Oxfordista.

Christ Church ja Harry Potter

24/11/2018


Olen ollut todella kiireinen Suomeen-paluuni jälkeen, joten nyt tulee jälkijunassa vielä näitä Englannin-ajan postauksia. Yksi vaikuttavimmista kohteista Oxfordissa on Christ Church, jonka ruokasali tunnetaan paremmin Harry Potter -elokuvista Tylypahkan ruokasalina.

Karkki - Candy

21/11/2018


Viimeksi esittelin tuliaisleluja Englannista, nyt vuorossa tuliaiskarkit.

Lelu - A toy

14/11/2018


Terveisiä koti-Suomesta! Kotiutuminen on sujunut suht hyvin. Nyt osaa taas jo katsoa liikenteessä autot oikein: ensin vasen-oikea-vasen eikä oikea-vasen-oikea. Ovia työntelen kyllä vielä sisäänpäin ja ihmettelen, kun eivät aukea. Lapset sanovat kadulla "Sorry, Sir!" väistäessään jotakuta (miespuolista) henkilöä.

Marraskuu - November

06/11/2018


Täällä Englannissa vietetään 5.11. Guy Fawkesin päivää. Olimme täällä Oxfordissa osallistumassa läheisessä South Parkissa vietettävään isoon Bonfire Night -tapahtumaan. Puistossa oli tivoli, paljon ruokakioskeja, baari, esiintymislava, jossa soitti paikallisia bändejä ja lopuksi tietysti uskomattoman hieno ilotulitus ja oljista rakennetun kokon polttaminen.

Christ Church Meadow

03/11/2018


Täällä Oxfordissa suosittu ulkoilu- ja piknikpuisto on Christ Church Meadow, eli yhden Oxfordin yliopiston collegen, Christ Churchin, omistama puisto- ja jokialue Thames-joen varrella. Se on muutoin suljettu yleisöltä eli vain Christ Churchin henkilökunnan käytössä mutta päiväsaikaan avoinna myös muulle yleisölle.

Windsor ja Windsorin linna

01/11/2018


Kävimme Legolandissa Windsorissa ja samalla tutustuimme hieman Windsorin kaupunkiin. Tunnetumpi Windsor on Ison-Britannian hallitsijaperheen linnasta, joka on antanut myös nimensä hallitsijaperheelle.

Kasvis - A vegetable

30/10/2018

Pieni Lintu -blogin makrokuvahaasteen teemana tällä viikolla on kasvis.

This week's MakroTex Challenge theme on Pieni Lintu blog is a vegetable.


Oxfordin soutajat - Oxford Rowing / WATW

24/10/2018


Lukuvuosi on startannut Oxfordissa ja niin myös on alkanut harjoittelu jokavuotista Cambridge-Oxford-soutukilpailua varten.

The semester has started in Oxford and so have the rehearsals for the Cambridge-Oxford Boat Race begun.

Pinkki - Pink

23/10/2018


Pinkkejä kuvaterveisiä Englannista! Pieni Lintu -blogin makrokuvahaasteessa kaivattiin pinkkiä tällä viikolla. Saamanne pitää!

Pink picture greetings from England! On this week's MakroTex Challenge pink was wanted so here you are!

Oxford Colleges

21/10/2018



Oxford on yliopistokaupunki, jonka yliopisto koostuu 38 eri collegesta. Vanhimmat colleget ovat jo 1200-luvulta, joten historian havina on huima. Pari päivää voi helposti kuluttaa kiertelemällä katsomalla yliopiston eri rakennuksia.

Väliaikaiskotimme Oxfordissa - Our temporary home in Oxford

17/10/2018


Täällä sitä nyt ollaan, Oxfordissa. Muutamia öitä olemme nyt nukkuneet uudessa väliaikaiskodissamme ja pikkuhiljaa alkaa olla kotiutunut olo. Onkin aika esitellä teille kotimme täällä. Tämä on kahden makuuhuoneen asunto, jossa on tiloja kolmessa kerroksessa. Kellarissa on työtila eli study, siitä en ottanut nyt kuvaa, sillä se on oikeastaan vain ikkunaton huone, jossa on työpiste ja futon-sohva.

Keltainen Oxford - Yellow Oxford

16/10/2018


Terveisiä Oxfordista! Tämän kertaiseen Pieni Lintu -blogin makrokuvahaasteeseen valikoitui teeman mukaisesti keltaisia otoksia uudesta väliaikaisesta asuinkaupungistani, joten samalla saatte siis vilauksen katukuvaan täällä. Edellisen kerranhan kuvasin samaan teemaan keltaista Helsingissä.

Greetings from Oxford! For this week's MakroTex Challenge on Pieni Lintu blog I have picked you a few photos from my new temporary hometown so at the same time you can have a peek into the street view here. Previously for the same theme I shot yellow photos in Helsinki
© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.