Positiivinen ajattelu - Positive thinking


Näinä aikoina on positiivinen ajattelu kultaakin kalliimpaa. On hetkiä, jolloin itseäni on masentanut, ahdistanut ja pelottanut, mitä tuleman pitää. Olen valvonut lukuisia öitä murehtien läheisteni puolesta. Kuitenkin joka päivä yritän nostaa ajatukset valoisampaan suuntaan ja koettaa vaikuttaa asioihin, joihin pystyn, ja tehdä kotioloissa kaikkea mukavaa, mitä vaan voin. 


Etätöiden ja -koulun ansiosta meillä on perheenä enemmän aikaa yhdessäoloon, joskaan omaan arkeeni tämä ei suurta muutosta ole tuonut, kun olen ollut etätöissä kotona tähänkin saakka - nyt on vain enemmän väkeä päivisin talossa! Olemme käyneet lenkkeilemässä metsässä (pitäen turvavälin muihin ihmisiin), ihastelleet kevään tuloa ja lämmön lisääntymistä, saunoneet rauhassa, katsoneet elokuvia  ja pelanneet lautapelejä. Lapset ovat myös tykänneet siitä, että minulla on ollut nyt aikaa leipoa enemmän!


Olen saanut myös rauhassa neuloa. Kirjojen lukemiseen minulla ei ole kuitenkaan toiveistani huolimatta vielä löytynyt aikaa, mutta eiköhän siihenkin vaiheeseen vielä päästä.

 
Nyt on kuitenkin neljän seinän sisällä hyvää aikaa käydä läpi tavaroita ja tarvittaessa konmarittaa. Valokuvat pitäisi lisäksi järjestellä albumeihin ja tilata kuvakirjoja. Näillä näkymin epidemia kestää todella pitkään, joten eipä tässä paljon muuta voi tehdäkään... paitsi, että meillä on tällä hetkellä käynnissä ostoneuvottelut talostamme ja jos pääsemme ostajan kanssa yhteisymmärrykseen hinnasta niin meillä alkaa sitten pakkaaminen muuttoa varten. En kyllä tiedä, miten näissä poikkeusolosuhteissa muuton hoidamme mutta katsotaan sitten tilanne, kun siihen saakka päästään... Päivä kerrallaan. Ilahduttavaa on muuten katsoa, miten luonto herää henkiin koronaviruksesta huolimatta. Sisäkasveillakin on alkanut kasvukausi.

Koetetaan pitää pää kasassa ja itsemme ja läheisemme terveinä!


Briefly in English:

Positive thinking is precious these days. I've been worrying too much about the current situation and feared for my parents in particular. However, every day I try to look at the brighter side and focus on the good things in life in these circumstances. I have for instance had much more time to spend with my immediate family. We have gone out for strolls in the forest, enjoyed the sauna, watched movies and played board games together. 

I have had more time for baking and knitting. I still haven't found enough time for reading books in peace and quiet but I hope to do that, too. I will also try to organize photos in albums. That is something that has been waiting for many years. We will probably also have to start packing if the negotiations about buying our house will be finalized. I don't know how we will be able to go forward with the moving process in this situation but we'll see how it goes by that time.

Let's just try to keep insane and healthy!

Pieni Lintu MakroTex Challenge









8 comments

  1. Hetki kerrallaan, päivät, viikot sameten.

    Perhe-elämänne kuulostaa mukavalta yhteisololta.

    Pysykää terveinä!

    ReplyDelete
  2. Näin se menee, eletään mielenkiintoisia aikoja, mutta usko parempaan on vahva, joten eiköhän kaikki järjesty. Pysy terveenä!

    ReplyDelete
  3. Lovely photos - it looks like you are keeping very busy! Stay safe.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks, Diana! There seems to be a lot to do these days!

      Delete
  4. Ihania nuo sun viherkasvit!

    ReplyDelete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.