SLIDER

Toukokuu - May


Toukokuu ja kevään juhlat. Tänä vuonna vappu oli erilainen kuin ennen, kun vietimme sitä ihan vain kotona. Kokeilimme paistaa munkkeja uunissa, mutta ei niistä oikeanlaisia tullut. Onneksi kelpasivat köyhiksi ritareiksi kuitenkin.


Olemme viettäneet paljon aikaa maalla kakkoskodissamme tämän kevään aikana. Emme tapaa ketään vaan olemme aivan omissa oloissamme ja kauppakäynnit hoituvat joko kotiinkuljetuksella tai kaupassa käyden hengityssuojaimen kanssa. Maalla on tilaa hengittää ja lenkkeillä rauhassa.

Olen seurannut peltojen kyntö- ja kylvöhommia mielenkiinnolla. Linnut yrittävät pelloilta noukkia sitten ruokaa, kun traktori on käynyt kyntämässä maan hyväksi.









Myös pihallamme on alkanut kasvaa jo syötävää. Raparperit näyttävät aika meheviltä jo.



Hevoskastanjapuu alkaa pukkaa vihreää lehteä jo oksissaan.




Ja tietenkin valkovuokot ovat toukokuun ja etenkin äitienpäivän juttu.







Muutkin kukat alkavat jo kukkia!





Näin se luonto herää henkiin. Tervetuloa kevät!

In English:
We have a countryhouse where we have spent quite a lot of time during this spring. It is easier to breathe and go out when there are not so many people there compared to our townhouse living area. 

I have watched the farmers in their work. How they drive their tractors in the fields cultivating the land. Then the birds arrive to pick food in the field.

Nature is finally waking up!

Pieni Lintu MakroTex Challenge








22 comments

  1. Kovin on jo keväiset tunnelmat kuvissasi, kiva.

    T. Täysin arkista

    ReplyDelete
  2. Lovely photos. The flowers are looking beautifulm, I do love the little white wood anemones.

    ReplyDelete
  3. What a lovely series! (love those donuts!!)

    ReplyDelete
  4. Ihana kuvakavalkadi kevään heräämisestä. On tämä vaan niin upeaa aikaa (paitsi eiliset räntä- ja raesateet...).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Susupetal! Meillä tuli tänäänkin taas räntää ja lunta...

      Delete
  5. Toukokuussa tapahtuu monenlaista. Tiivis työaika maanviljelijöillä.

    ReplyDelete
  6. Ihastuttavaa luonnon heräämistä. Hieno toukokuun kuvasarja. Kiitos <3

    ReplyDelete
  7. Aivan ihanat kuvat! Ai teillä kokeiltiin uunissa munkkeja, piti kokeilla, mutta laiskuus iski :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, en kyllä suosittele noita uunissa tehtäviä munkkeja. Mieluummin sitten tavallista pullaa paistaa.

      Delete
  8. Kaunista ja keväistä, kuten toukokuussa pitääkin.
    Traktorit kuuluvat toukokuussa pelloille.
    Siellä kevät näyttäisi olevan pitemmällä kuin meillä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kevät oikein räjähti viikonloppuna. Kaikki paikat alkoivat yhtäkkiä vihertää. Tosin maanantaina ja tiistaina on sitten satanut jo taas lunta.

      Delete
  9. Toukokuun ihanuuksia, oi ihana kevät.

    ReplyDelete

© City and country living • Theme by Maira G.