Keittiössä - In the kitchen


Tässä aiemmin Pieni Lintu kyseli punaista makrokuvahaasteessaan. Silloin kuvasin joitain punaisia juttuja huvilallamme mutta unohtui keittiön punaiset esineet ja lupasin niitä kuvata johonkin seuraavaan haasteeseen. No, sehän tuli nyt, kun aiheena on keittiössä. 


Nämä vanhat patalaput ovat talon edellisen omistajan, 104-vuotiaaksi eläneen vanhanpiian jäämistöä. Pesin ne pesukoneessa ja niistähän tuli kuin uudet. Todella kaunista käsityötä.

Nyt olen muuten uudessa kodissamme huomannut, miten tärkeä on toimiva keittiö. Muutimme väliaikaisesti vuokrakämppään kaupunkiin ja täällä on Ikeasta ostettu keittiö, josta kukaan ei ole varmaan oikeasti miettinyt, minkä verran vaikkapa kaappitilaa tarvitaan, jotta ihan perusjutut mahtuisivat keittiöön. Puuttuu esimerkiksi maustehylly ja jopa liesituuletin. Astiat eivät meinaa millään mahtua vetolaatikoihin ja yläkaapit on asetettu aivan liian korkealle. Kun itse vietän paljon aikaa keittiössä ja kokkaan hyvin paljon, huomaan helposti puutteet. Meillä huvilalla on pieni keittiö mutta se on niin fiksusti suunniteltu, että se toimii ja sinne mahtuu vaikka mitä. Kurkkaa vaikka itse: huvilan keittiön remonttipostaus

11 comments

  1. Onpa kauniit patalaput ja vielä noin kestävät! ♥ Tuossapa tavoitetta omiinkin kässäilyihin. :)

    ReplyDelete
  2. Ihania nuo punavalkoiset peltitölkit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kirppislöydöt aikaa sitten, taitavat olla Aarikan peltitölkit nuo Marianne-raidalliset.

      Delete
  3. Hienot purkit ja voi miten kauniita nuo patalaput! On kyllä niin totta että toimiva keittiö on tärkeä! Mukavaa päivää♥

    ReplyDelete
  4. Käsityökauneutta nuo patalaput!

    Minullakin on noita puna-valkoraidallisia peltipurkkeja. Aarikan purkeissa on leveämmät raidat, Marianne-purkeissa kapeammat. Nuo taitavat olla niitä, joissa on ollut Marianne-karkkeja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Susupetal! Minulla on noita samanlaisia raidallisia purkkejä myös ruskeana ja vihreänä, ja olen käsittänyt, että ne ovat niitä Aarikan purkkeja, ainakin yhtä paksut raidat on kaikissa. Mutta Marianne tai Aarikka, kivoja silti!

      Delete
  5. Those vintage cans are so fascinating...

    ReplyDelete
  6. Ihanan raikkaita nuo punavalkoiset purnukat. Mullakin on ollut tuollainen kahvipurkki joskus, mutta olen siitä luopunut.

    ReplyDelete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.