Kuninkaanlähde


17. heinäkuuta 1752 kuningas Adolf Fredrik pysähtyi Kankaanpäässä sijaitsevalle lähteelle syömään ja levähtämään. Tuo lähde sai sitten nimekseen Kuninkaanlähde, vaikka se on jo vuosisatoja aiemminkin ollut merkittävä pysähdyspaikka matkustelijoille ja eränkävijöille.





1800-luvulla alkoi jo matkailutoiminta Kuninkaanlähteellä ja 1930-luvulla sinne rakennettiin vieläkin toiminnassa oleva hotelli ja maauimala 1960-luvulla. Nykyisin Kuninkaanlähteellä toimii myös karavaanareiden suuressa suosiossa oleva leirintäalue. 





Kävimme Kuninkaanlähteellä kävelemässä, mutta kumisaappaat olisivat olleet tarpeen, sillä alue on hyvin vetinen. Siellä on kuitenkin mahdollisuus käydä ihan kunnolla reippailemassa, joten suosittelen paikkaa luontokohteeksi. 





Lähteen alkuperä on havaittavissa helposti. Maan sisältä pulppuaa vettä reiästä ja onkin mielenkiintoista, miten vähästä voi olla lähtöisin suuri vesireitti, sillä Kuninkaanlähteestä virtaa vettä esimerkiksi Lavian Karhijärveen saakka, mikä on Satakunnan kolmanneksi suurin järvi.  





Tämä on kiva päiväretkikohde luonnossa samoilusta nauttiville. Nyt näin korona-aikana on erityisen tärkeää löytää tällaisia paikkoja koti-Suomessa, missä voi ulkoilla ilman suurempia väentungoksia, joten tässä yksi vinkki sellaisia hakevalle.

No comments

Post a Comment

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.