Luettavaa kauniisiin tai sateisiin kesäpäiviin
Nyt kun olen vihdoin saanut väitöskirjani valmiiksi, on aika antaa aivojen vähän levätä ja lukea jotain helppoa, viihdyttävää ja rentouttavaa. En malta odottaa kesälomaa, jolloin voisin löhötä aurinkotuolissa hellehattu päässä tai sisällä kahvimuki kädessä sateen ropinaa kuunnellessa ja kadota tarinoiden maailmaan.
Viime syksynä Oxfordissa asuessamme ostin vinon pinon Jojo Moyesin kirjoja, joita ei ole suomennettu (paitsi The Horse Dancer, jonka olen juuri nähnyt kirjakaupoissa nimellä Kuinka painovoimaa uhmataan). Muutoin täydellisestä kokoelmastani puuttuu vielä Silver Bay. Tutustuin Jojo Moyesin kirjoihin verrattain myöhään, vasta viime kesänä, kun lainasin kirjastosta tämän Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Se oli hieno lukukokemus, ja jäi mieltäni askarruttamaan.
Viime syksynä Oxfordissa asuessamme ostin vinon pinon Jojo Moyesin kirjoja, joita ei ole suomennettu (paitsi The Horse Dancer, jonka olen juuri nähnyt kirjakaupoissa nimellä Kuinka painovoimaa uhmataan). Muutoin täydellisestä kokoelmastani puuttuu vielä Silver Bay. Tutustuin Jojo Moyesin kirjoihin verrattain myöhään, vasta viime kesänä, kun lainasin kirjastosta tämän Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Se oli hieno lukukokemus, ja jäi mieltäni askarruttamaan.
Tuon kirjan jälkeen luin kaksi muuta Jojo Moyesin kirjaa: Parillisia ja parittomia ja Ne, jotka ymmärtävät kauneutta ja tietenkin bestsellerit Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä. Varsinkin tuota ensimmäistä osaa lukiessa itkin aivan valtoimenaan - se oli niin koskettava tarina. Kirjasta tehdyn elokuvan katsoinkin paluumatkalla Oxfordista lentokoneessa. Nyt sain syntymäpäivälahjaksi vielä tuon viimeisen osan englanniksi Still me, jota en ole vielä ehtinyt lukea. Paljon hyvää luettavaa siis tiedossa kesäksi!
Lisäksi ostin Oxfordista Bill Brysonin matkakertomuksia Britanniasta ja Yhdysvalloista. Luin siellä ollessa Notes from a Small Island, joka kertoo Bill Brysonin muistoja hänen saapuessaan aikanaan Isoon-Britanniaan. Tuon Amerikasta kertovan The Lost Continent: Travels in Small Town America -kirjan ajattelin ottaa mukaan lähtiessämme Yhdysvaltoihin kesäksi.
Matkakertomukset ja -muistelmat ovat mielestäni mahtavaa luettavaa, etenkin, jos osaa kirjoittaa kiinnostavasti ja mielellään myös humoristisesti. Bill Brysonin huumori ei ole minun makuuni yhtä nautinnollista, vaikka häntä on Britanniassa kovasti kehuttu. Sen sijaan olen enemmän kuivan brittiläisen huumorin ystävä, ja sitähän löytyy roppakaupalla näistä Brigid Keenanin muistelmista diplomaattimiehen matkassa: Diplomatic Baggage ja Packing up, joista ensimmäiseksi mainitun olen lukenut kahteen kertaan. Luin myös Brigid Keenanin elämäkertamuistelman Full Marks for Trying. Nämä ovat olleet inspiroivia kirjoja, kun haaveeni lapsena oli tulla kirjailijaksi ja olen aina päiväkirjoja myös kirjoittanut.
Minulla on tapana hurahtaa aina johonkin tiettyyn kirjailijaan kerrallaan, ja luen yleensä kaiken tuotannon sitten samaan syssyyn. Nuorempana opiskelijana luin kesäisin klassikkoja, kuten Ernest Hemingwaytä, John Steinbeckiä, Gabriel García Márquezia ja William Goldingia. Luin myös paljon dekkareita, etenkin Agatha Christien kirjoja yhä uudelleen ja uudelleen. Sittemmin tohtoriopintojen aikana en enää jaksanut lukea liian vaikeita kirjoja enää vapaa-ajallani ja joitakin vuosia sitten löysin hupsut ja romanttiset kirjat. Minulla oli ensin Sophie Kinsella -kausi ja hänen omalla nimellään Madeleine Wickham kirjoittamia kirjoja luin myös paljon. Sophie Kinsellan kirjat ovat selvästi paljon viihdyttävämpiä ja humoristisempia kuin Madeleine Wickhamin, jotka olivat totisempia kertomuksia.
Rakastan myös historiallisia kirjoja ja tv-sarjoja ja Downton Abbey oli aivan ehdoton lempparisarjani. Olin niin harmissani, kun sarja loppui mutta ilahduin, kun näin joskus viime vuonna muistaakseni kirjakaupassa Julian Fellowesin kirjoittaman kirjan Belgravia. Tuo kirja oli kyllä ihan omiaan paikkaamaan Downton Abbeystä jäänyttä vajetta, vaikka kertoikin ihan eri henkilöistä, mutta lisääkin soisi saavansa! No, nythän Downton Abbeystä on tulossa syksyllä elokuva teattereihin, joten ehkä hyvää kannattaa odottaa!
Pari kevättä sitten luin Sadie Jonesin kirjan Ehkä rakkaus oli totta, ja se oli mielestäni uskottava ja jotenkin kaunis lukukokemus ja päähenkilöiden kanssa ikään kuin ystävystyi. Kun sitten sen jälkeen luin hänen toisen kirjansa Kotiinpaluu, se olikin ahdistava ja järkyttävä kirja, ja minulle jäi siitä yllätyksekseni aika inhottava olo. Kun lukee kirjoja viihtyäkseen ja haluaa niistä mukavan ja iloisen olon, niin silloin ei kannata valita riipaisevaa kasvutarinaa, vaikka tarina olisikin sinänsä hieno.
Rakastan myös historiallisia kirjoja ja tv-sarjoja ja Downton Abbey oli aivan ehdoton lempparisarjani. Olin niin harmissani, kun sarja loppui mutta ilahduin, kun näin joskus viime vuonna muistaakseni kirjakaupassa Julian Fellowesin kirjoittaman kirjan Belgravia. Tuo kirja oli kyllä ihan omiaan paikkaamaan Downton Abbeystä jäänyttä vajetta, vaikka kertoikin ihan eri henkilöistä, mutta lisääkin soisi saavansa! No, nythän Downton Abbeystä on tulossa syksyllä elokuva teattereihin, joten ehkä hyvää kannattaa odottaa!
Pari kevättä sitten luin Sadie Jonesin kirjan Ehkä rakkaus oli totta, ja se oli mielestäni uskottava ja jotenkin kaunis lukukokemus ja päähenkilöiden kanssa ikään kuin ystävystyi. Kun sitten sen jälkeen luin hänen toisen kirjansa Kotiinpaluu, se olikin ahdistava ja järkyttävä kirja, ja minulle jäi siitä yllätyksekseni aika inhottava olo. Kun lukee kirjoja viihtyäkseen ja haluaa niistä mukavan ja iloisen olon, niin silloin ei kannata valita riipaisevaa kasvutarinaa, vaikka tarina olisikin sinänsä hieno.
Lapsuuden haaveeni kirjailijan urasta ei aivan vieläkään ole mennyt ohi, vaikka onhan se osin toteutunut akateemisena tietokirjailijana. Haluaisin kuitenkin kirjoittaa kauniita ja koskettavia tarinoita. Ehkä vielä jonakin päivänä sellaiseenkin on aikaa. Minkälaisia kirjoja sinä tykkäät lukea?
No comments
Post a Comment