National Museum of African American History and Culture


Washingtonissa on paljon upeita museoita, joihin moneen on myös vapaa pääsy, kiitos Smithsonian Instituten. Olemme tähän saakka käyneet National Air and Space Museumissa (josta koetan postata myöhemmin vielä), National Museum of American Historyssä, jossa on näytillä Yhdysvaltain ensimmäinen lippu ja paljon mielenkiintoista tietoa Yhdysvaltain historiasta, Smithsonian National Museum of Natural Historyssä, jossa on erityisesti luonnontieteistä pitäville lapsille kiinnostavia työpajojakin tarjolla, ja National Geographic Museumissa, joka ei ole ilmainen mutta jossa toisaalta kyllä saa rahalle vastinetta. Siellä oli tällä kertaa kiinnostava näyttely Egyptin kuningattarista, missä pääsi 3D-matkalle hautakammioon. Kaikista museoista en ole ottanut edes valokuvia, vaan koettanut lähinnä kokea museon omin silmin.

Nyt kävimme kuitenkin tutustumassa paljon kehuttuun National Museum of African American History and Cultureen, josta päätin kirjoittaa tänne blogiinkin. 


Jo pelkästään rakennus on upea. Sen julkisivu hehkuu tumman pronssinvärisenä ja on tehty metallista. Sen edustalla on hieno vesielementti.



Museo on valtavan iso. Kellarikerroksessa on puolentoista mailin pituinen historiakierros, joka kertoo tarinan siitä, miksi ja miten afrikkalaisia tuotiin Yhdysvaltoihin orjiksi ja miten näiden ihmisten elämä uudisasukkaiden kanssa uudella mantereella kietoutui yhteen ja lopulta sisällissodan jälkeen orjuuden lakkautettua vuonna 1865 afroamerikkalaisten tiestä kohti vapautta ja osaksi yhteiskuntaa ja vaikuttamaan kaikkiin elämän ja yhteiskunnan osa-alueisiin ammentamalla omasta kulttuuristaan. 


Orjuutta ei ollut vain Yhdysvalloissa, vaan muita isoimpia orjuutta harjoittavia maita olivat myös Portugali, Iso-Britannia, Ranska, Alankomaat ja yllätys, yllätys: Tanska.



Omasta lapsuudestani 1970-luvulla muistan katsoneeni suurella mielenkiinnolla televisiosarjaa nimeltä Juuret (Roots). Se perustui Alex Haleyn palkittuun samannimiseen kirjaan, jonka olen myös sittemmin lukenut. Sarjassa seurattiin Alex Haleyn oman suvun historiaa 1750-luvun Afrikasta 1860-luvulle Yhdysvalloissa, mihin heidät tuotiin orjiksi. Tuo sarja ja kirja ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen minuun. Tuntui hirveältä, että ihmisiä vangittiin ja orjuutettiin täysin mielivaltaisesti oman taloudellisen edun tavoittelun takia. Erityisestihän Länsi-Afrikasta pyrittiin vangitsemaan riisinviljelijöitä, sillä uudella mantereella eivät vanhat viljakasvit menestyneet ja siksi amerikkalaiset kokeilivat viljellä riisiä ja alkoivat menestyä siinä saatuaan oppia näiltä afrikkalaisilta orjilta, joilla oli siis  ollut jo pitkään taito viljellä riisiä. Myös puuvillaplantaasit menestyivät orjatyövoiman ansiosta.




1960-luku oli afroamerikkalaisten kansalaisoikeusliikehdinnän vuosikymmen. Vuonna 1968 olympialaisissa nähtiin Black Power Salute, kun afroamerikkalaiset urheilijat Tommie Smith ja John Carlos voittivat kultaa ja pronssia 200 metrin juoksussa ja palkintopallilla olivat ilman kenkiä pelkät mustat sukat jalassa ja kohottivat mustien hanskojen peittämät kätensä kohti taivasta.


Kävimme myös tutustumassa oikeaan junaan, jossa oli erilliset vaunut mustille ja valkoisille, kuten siihen aikaan vielä jaoteltiin ihmiset eri osiin liikennevälineissäkin. Niissä oli hieman erojakin, valkoihoisten vaunuissa oli paremmat wc:t ja tilaa matkalaukuille. Lippujen hinta oli kuitenkin sama mustille ja valkoisille. 







Ja tästä alkoi mustille varattu junan takaosa:



Vessassa ei ollut mitään istuinpaikkoja valkoisten vessojen lailla, ainoastaan pytty ja käsienpesuallas.


Tämän näköisiä junat olivat ulkoapäin:




Museon yläkerta on omistettu afroamerikkalaisten vaikutukselle kulttuuriin, kuten musiikkiin, elokuviin, teatteriin. Kukapa ei olisi kuullut jazzista, Jimi Hendrixistä, Michael Jacksonista, Stevie Wonderista, Princestä tai räpistä. 






Blogi jää nyt kesätauolle, sillä olemme lähdössä parin viikon autoreissulle Yhdysvaltain etelävaltioihin tutustumaan erilaisiin historiallisiin kohteisiin sisällissodan ajalta. Luvassa siis myöhemmin kunnon roadtrip-postauksia, kunhan taas kotiudumme reissultamme! Oikein hyvää kesää!



No comments