Kesäkuu - June 2021

Nyt on ollut ihan liian kiirusta ja bloggaaminen jäänyt tyystin. Meillä alkoi vapun jälkeen kesähuvilalla remontti, jonka piti olla ihan vaan pikkuremppa eli räystäiden ja rännien korjaaminen. Mutta kun remonttimiehet urakan aloittivat, paljastui räystäiden takaa lahoa hirttä ja ensin urakoitsija ilmoitti, että mitään muuta ei voi tehdä kuin vetää moottorisahalla kaikki pois ja vaihtaa koko talon hirret uusiin eli täysi julkisivuremontti. 



Onneksi paikallinen perinnearkkitehti ehti kuitenkin katsastamaan tilanteen ja totesi, ettei hätä ollut aivan tämän näköinen vaan ehjää ja kuivaakin hirttä seinissä on niin paljon että riittäisi, että ainoastaan lahot hirret poistettaisiin ja korvattaisiin uudella vanhalla hirrellä. Menihän siinäkin muutama päivä, että toivuttiin järkytyksestä ja asennoiduttiin rahan menoon. 

No tähän uuteen puuhaan siis ryhdyttiin mutta eipä kulunut kuin jonkun aikaa, kun huomattiin, että kattoa pitävät niskat oli myös pakko uusia, jottei katto romahtaisi päälle... Siinä samassa oli tietenkin järkevää tehdä myös yläpohjaremontti eli imeä vanhat purut pois ja vaihtaa ekovilla tilalle. Siihen syssyyn halusin myös, että vintille rakennettaisiin vihdoinkin lattia, jota olen alusta asti toivonut, jotta saataisiin lisätilaa huvilalle. 



Eli remontti jatkuu edelleen enkä tiedä vielä, koska se päättyy tältä osin. Tälle kesälle jo sovittu talon maalausurakka jää pakostakin vähintään ensi kesään, jos olisimme saaneet siihen mennessä tarpeeksi rahaa säästettyä tai sitten teemme maalauksen itse. Kattoa emme kuitenkaan itse voi maalata, joten se ainakin täytyy teetättää. 

Mutta ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Ainakaan hometta ei talossa ole löydetty, ainoastaan pelkkää lahoa hirtta ja kohta kaikki on korjattu ja tehty hyväksi ja kestäväksi eli talo jää meidän jäljiltämme tuleville sukupolville vuosikymmenien ajaksi hyväksi. Jospa se tieto mieltä lämmittäisi!

Briefly in English:

We started with something that was meant to be a small renovating project at our summer villa but which eventually grew bigger and bigger and has taken all our energy (and money as well). Luckily there isn't a huge problem involved such as mould but some rotten wood that needed to be replaced. At the same time we decided to replace the insulation in the attic and make a nice wooden floor there so that we would get more space. So the reno continues for, I don't even know, how long but luckily the house will be in a much better shape then also for the future generations!

Pieni Lintu MakroTex Challenge




10 comments

  1. No huh, vai sellainen yllätys löytyi, kun aloititte remontin. Uskon, että tieto järkytti, onneksi ihan kaikkia hirsiä ei tarvinnut vaihtaa.
    On muuten komea talo!

    Teillä ei puuhat sitten heti lopu. Eikä rahanmeno!

    Kaikesta huolimatta, mahdollisimman leppoista juhannusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kyllä nämä remontit ovat sellaisia, että välillä hirvittää mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Ja kyllähän talo korjata täytyy. Nämä olivat kaikki sellaisia juttuja, ettei niitä edes kuntotarkastuksissa löydetty mutta nytpä on perustukset sitten kunnossa ja voi hyvillä mielin asustella talossa, kun tietää, mitä se on syönyt, kun talo on joka puolelta avattu ja kaikki ongelmakohdat on nyt korjattu sitten. Hyvää juhannusta sinullekin!

      Delete
  2. No jopas! Iso homma teillä, mutta ei auta. Me remontoitiin viime kesänä ja alkusyksystä meidän 50-luvun taloa lähinnä sisältä, mutta noin mittaviin operaatioihin ei jouduttu sentään. Tsemppiä remontin keskelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Riitta! Näinhän se on, ei auta, pakko on korjata.

      Delete
  3. Pienestä remontista kasvoikin melkoinen. Talo on niin komea, että sitä kannattaa vaalia.
    Taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että remppa paisuu aina kuviteltua suuremmaksi. Meillä ainakin on aina käynyt niin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kun kohta 12 vuotta sitten tähän puuhaan tosiaan ryhdyttiin niin ajateltiin, että pelastetaan yksi vanha hieno talo. Kauan aikaa siinä on mennyt, kun on ollut muutakin elämässä välissä mutta ehkä tästä joku päivä vielä kunnostettu talo tulee! Remppaintoja tietysti vähän hillitsee se, ettei tässä asuta jokapäiväisesti vaan ainoastaan vapaa-aikana. Nyt koronavuotena olimme tosin lähes koko ajan huvilalla!

      Delete
  4. Oh, this is a huge remodel! Am the wife of a carpenter, so I know what that means:):) Hope it will not take too long! Have a happy and warm summer! Will you be done before winter with the remodel? Hope so! Have a new url (one word) living between two realms (.) wordpress (.) com, and have a similar name Jeshie 2. there were too many problems with my old blog, O is chose to delete it! Jeshie2

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi Jeshie! Thanks for visiting again! Yes, this will be done during this summer but the painting of the house needs to wait until at least the next summer. We had planned to paint it this summer, too, but the huge amount of reno needed surprised us and there's no possibility to get this done now. There is also quite a lot to do inside but that can luckily wait as it is very much liveable at least.

      Delete
  5. Gosh, you have a large summer project going on at the moment. It will be lovely when it's all finished. What a beautiful rose that is.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yes, I know. We didn't intend it to be this large, though. Hopefully it'll be done soon... The roses in our garden are delightful in the midsummer!

      Delete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.