Vanha Vaasa


Teimme pienen kesälomareissun Vaasaan ja kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa Vanhaan Vaasaan. Kyllä, sellainen tosiaan on. Vanha Vaasa sijaitsee noin seitsemän kilometriä Vaasasta kaakkoon.


Vaasa perustettiin vuonna 1606. Kuningas Kaarle IX perusti kaupungin ja se kehittyi Pyhän Marian kirkon ympärille. Kirkosta on jäljellä enää rauniot. 


1600-1700-luvuilla laadittiin kaupungille ruutukaava. Tavoitteena oli luoda vihreä puutarhakaupunki asukkaiden viihtymiseksi mutta myös paloturvallisuussyistä.  


Vuonna 1777 yli-intendentti Carl Fredrik Adlercrantz laati kuningas Kustaa III:n päätöksellä Hovioikeuden rakennuksia ja Hovioikeudenpuistoa koskevan asemakaavan. 



Mutta vuonna 1852 syttyi raivoisa tulipalo, joka tuhosi lähes koko Vaasan. Vain muutama rakennus säilyi - yksi näistä oli Hovioikeus. Palon jälkeen kaupunki päätettiinkin siirtää rannikolle, koska maankohoamisen jälkeen kaupunki jäi yhä kauemmaksi merestä. 




Hovioikeuden talo muutettiin Mustasaaren kirkoksi, sillä uusi Hovioikeus perustettiin tietysti uuteen Vaasaan.



Vanhan Vaasan vallien muistoristi on komea näky.




Sieltä on myös suora näkymä alas Mustasaaren kirkolle.

Lähde: Vaasan kaupunki: Vanha Vaasa

4 comments

  1. Ai tekin ootte käyneet Vaasassa :) Me käytiin viime kesänä kaverin kanssa roadtripilla Vaasassa. Huomasin muuten aiemmasta postauksestasi, että olitte käyneet myös Strömsössä, sinne asti me emme ehtineet, mutta olisi vielä joku kerta käydä sielläkin :) Suomessa on liian paljon kivoja paikkoja, mutta kesälomat liian lyhyitä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näinhän se on. Suomi on iso maa ja täällä on paljon katseltavaa!

      Delete
  2. Tässäkin on yksi hieno kohde, jossa en ole milloinkaan käynyt. Kiitos vinkistä.
    Kesä menee puutarhassa, mutta alkusyksystä voisi hieman irrotelle.
    Upeaa alkavaa elokuuta sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos samoin, Kirsti! Vanha Vaasa ei kovin iso alue ole mutta mielestäni kiinnostava!

      Delete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.