Porin Reposaari


Viime viikko ja koulun aloitus hurahti niin nopeasti, että jäi yksi Pieni Lintu -blogin haaste väliin. Kuvat olin ehtinyt ottaa mutta ei tullut postaamisesta mitään aikataulussa. Kesältäkin on jäänyt useita kohteita postaamatta, joten ilahduinkin, kun tämän viikon teemaksi tuli kesämuistoja.


Kävimme kesällä pikkuvisiitillä Porin Reposaaressa. Olen kerran aiemminkin siellä käynyt mutta muistin ainoastaan kesäravintolan sieltä. Nyt teimme kierroksen "Räpsöössä", kuten ruotsinkielinen nimi Räfsö Porin murteella taipuu.



Kyllähän näitä puuhuviloita katsellessa huokailee mielessään, että voi kunpa minäkin voisin asua täällä.


Reposaaren kirkko on suosittu hääkirkko ja tuona heinäkuisena lauantaina siellä juuri yhdet häät vietettiinkin.




Mutta hautausmaa vasta ihastuttava olikin. En ole missään aiemmin nähnyt näin idyllistä, persoonallista ja jollain lailla salaista hautausmaata.


Kiinnostavia hautakiviä löytyi monenlaisia ja erityisesti meri näkyy historiassa, sillä hautausmaalle oli haudattu paljon myös ulkolaisia merimiehiä ihan kotimaisten merimiesten lisäksi. 


Tällä kerralla turisteja ei paljon saaressa näkynyt. Kadut olivat hyvin autioita ja voi kuvitella, miten hiljaista täällä talvisaikaan on. Toisaalta sitten saa todellakin olla omassa rauhassaan mutta uskon, että tällaisessa paikassa myös yhteisöllisyys on aika kova sana.






Myös vanhat katukyltit kertovat osansa Suomen historiasta. 

In English:

This week's theme is summer memories. We did a day tour in July around an old fisher island Reposaari situated in Pori, in the Western Finland. 
 

6 comments

  1. Todellakin kauniita huviloita. Kiva raportti, itse en ole tuolla koskaan käynyt.

    ReplyDelete
  2. Love this yellow house and the church:) Beautiful summer memories, as well as your blog background! Emille (former: Jesh)

    ReplyDelete
  3. Ihastuttavia puurakennuksia siellä. Kiitos <3

    ReplyDelete
  4. Got your comment, but it came in the spam folder. When I came here again on here, it pictured a person on top with a diagonal line on it.Clicking on it, the words "not secure" appeared. Hope you know what to do with it:) Left you a reply on your comment in the comment section on my blog. Emille (Jesh)

    ReplyDelete
  5. Hautausmaat ovat kauniita, kunnioitusta herättäviä ja mielenkiintoisia paikkoja. Olipa mukava kulkea kuviesi matkassa, kiitos 🙂

    ReplyDelete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.