Who wants to live forever?

Who wants to live forever?

• 20/11/2017

There's no time for us.

There's no place for us.

What is this thing that builds our dreams, yet slips away from us?

Who wants to live forever?

Who wants to live forever?

There's no chance for us.

It's all decided for us.

This world has only one sweet moment set aside for us.

- Queen, "Who wants to live forever?"

Marraskuu on minulle vähän vaikea kuukausi. Samaan aikaan kun puut pudottavat lehtensä ja luonto vaipuu horrokseen odottamaan talvea, käy minunkin mielialalleni vähän samoin. Yksi syy on se, että niin moni läheiseni on kuollut syksyllä ja etenkin marraskuussa. Vainajien muistaminen tuo surun sydämeen.

Tänä vuonna olen taas joutunut pohtimaan enemmän elämää ja kuolemaa ja vaikka joskus tuntuu turhalta kaikki tämä, kun täällä saamme niin lyhyen aikaa olla, niin sitten on niitä hetkiä, jotka muistuttavat siitä, miten hienoa on voida elää ja että elämä jatkuu elävillä ja joskus kuolleetkin voivat elää, jos ei ikuisesti, niin ainakin niin kauan kuin me heitä muistamme.

Yksi esimerkki oli eilinen Queenin ja Adam Lambertin konsertti. Vaikka Freddie Mercury on kuollut, musiikki elää ja vaikkei Adam Lambert ole Freddie Mercury niin hän kyllä paikoitellen joissakin biiseissä yltää lähelle Freddien äänialaa ja toisaalta tekee omanlaisensa show'n. Minun täytyy myöntää, että kun Brian May soitti sooloa ja yhtäkkiä lavalle heijastui Freddie Mercury laulamassa, purskahdin itkuun. Se oli niin yllättävä ja koskettava hetki, vaikken ole mikään erityinen Freddie Mercury -fani sinänsä ollut. Myös se hetki, jolloin Brian May soitti tribuutin juuri kuolleelle AC/DC:n kitaristille Malcolm Youngille, oli koskettava.

Myös museoissa käydessä on hienoa saada kosketus entisaikaan. Kävin viikonloppuna Ritarihuonella katsomassa Kahden kuukauden kuningas -näyttelyä, jossa esiteltiin Suomeen sata vuotta sitten aiotulle kuningas Friedrich Karlille hankittuja huonekaluja. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata kuin omaan käyttöön, joten en voi nyt kuvia tässä jakaa. Näyttely on kuitenkin avoinna vielä tämän viikon loppuun saakka, joten kannattaa piipahtaa - sen verran harvinainen tilaisuus se on.

Pari viikkoa sitten kävin myös Ateneumissa. Meiltä jäi väliin von Wrightin veljesten näyttelyn avajaiset mutta kävimme sitten katsomassa nuo upeat taulut ja tarkat lintupiirrokset jälkikäteen. Etenkin taulu Katajanokasta menneinä aikoina pisti miettimään ajan kulua. Upeaa, että tällaiset työt säilyvät jälkipolville. 

Hauskasti oli myös tuotu kansalliset maalauksemme nykypäivään Ankkalinnan hahmojen kautta Ankallisgalleriassa. Nämä ankkataulut ilahduttivat erityisesti lapsia, joita näkyi useampikin juoksentelemassa ympäri museota etsimässä, mistä löytyy seuraava ankkataulu.

Mutta vaikka nyt on harmaata, synkkää ja pimeää niin valoa kohti mennään! Kohta on joulu ja sitä voi alkaa jo valmistella. Kynttilöistä, jouluvaloista, jouluaskarteluista, glögistä ja piparista ei voi kuin alkaa odottaa joulua lapsen tavoin. Mitäköhän joulupukki tänä vuonna tuo...?