Tammikuu


Tämän vuoden tammikuu Helsingissä on ollut melkoisen vähäluminen. Nyt kun on ollut pari päivää pakkaspoutaa, on hieman tuota valkoista puuterimaista ainetta, jota lumeksi kutsutaan, satanut maahan ja auringon näyttäytyessä monen kuukauden jälkeen on ollut kiva käydä pienillä kävelylenkeillä tuolla merenrannassa.




Kun asuu satamassa, on luonnollista, että arki rytmittyy laivojen tulojen ja lähtöjen mukaan. Ne eivät katoa maisemasta edes tammikuussa.





Pikkuisen täytyy lenkillä muistaa katsella jalkoihinsa, ettei liukastu ja murra kättään tai jalkaansa.



Mutta on se vain ihanaa, kun ei sada!


Pieni Lintu -blogin makrokuvahaasteen teema tällä viikolla on tammikuu. Muiden kuvia tammikuusta pääset katsomaan tuosta linkistä.

26 comments

  1. Meri on nautinnollista katseltavaa oli mikä vuodenaika tahansa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä näin on, olen ihan samaa mieltä. Se on kuin koko ajan vaihtuva näyttely.

      Delete
  2. Uljaat näkymät ! Minäkin ilahduin suunnattomasti aamulla kun näin ikkunasta puuterilunta 💙(Pohjois-Helsingissä)

    ReplyDelete
  3. Jopas on Helsinki vähäluminen, toinen kuva voisi olla keväällä otettu. Kauniita, kirkkaita kuvia tosin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, välillä nämä viheriäiset ruohokentät aurinkoisena päivänä muistuttavat minua Skotlannin talvesta: asuimme siellä 12 vuotta sitten ja tuollaista siellä oli näin talvisaikaan, melko keväisen oloista. Hassua, että Skotlannin ilmasto on tänne nyt tullut.

      Delete
  4. Kaunista! Todella upeat kuvat!

    ReplyDelete
  5. Replies
    1. Niin on, sinä varmaan jaat kanssani tämän meri-ihastuksen! <3

      Delete
  6. Meri ja sen ranta on kaunis. Siellä onkin ollut paljon kauniita päiviä, siskoni asuu Vuosaaressa merenrannalla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on ollut, mutta tänä aamuna lenkillä käydessäni oli kovinkin sumuista jo. Meri oli tosin peilityyni, mikä oli mukavan rauhoittavaa.

      Delete
  7. Kauniita kuvia valon kera!

    ReplyDelete
  8. Upeat kuvat <3 Kaunis ympäristö ja ihana meri! Kivaa tammikuun jatkoa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, samoin! Kyllähän näitä kelpaa katsella. :)

      Delete
  9. Meri on kaunista katseltavaa tällaiselle sisämaan asukillekin. Keski-Suomessa lunta riittää; käväisepä vaikka katsomassa blogikuvistani.
    Hyvää viikonvaihdetta Sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Piipe A, käynpä kurkkaamassa! Mukavaa viikonloppua!

      Delete
  10. Todella kauniita ja tunnelmallisia kuvia!

    ReplyDelete
  11. Kauniit ovat merimaisemat!
    Kauniit ovat tammikuun kuvasi!

    ReplyDelete
  12. Replies
    1. On kiva pimeän marras- ja joulukuun jälkeen, kun valon määrä lisääntyy. :)

      Delete
  13. Hassulta näyttää ettei ole yhtään lunta ja kuitenkin samassa maassa eletään ja rannikolla:) Eikä merikään jäässä, valo lisääntyy silti ja mistä sen vielä tietää miten lumista voi olla:) Minulla on "piikkarit" aina kengissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, eikö ole hassua? Sisämaasta kun katsoo kuvia niin siellä on sellainen "talven ihmemaa" ja täällä ihan Skotlannin talvi. No, nyt näyttää vähän jo lunta pyryttävän ja onhan tuolla todella kylmä tuulikin...

      Delete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.