Elämää kahden vanhan talon välissä. Country and Townhouse living.

Gröna Lund - Huvipuisto Tukholmassa


Gröna Lund, Ruotsin vanhin huvipuisto, sijaitsee Tukholmassa ihan kävelymatkan päässä keskustasta. Silti en koskaan aiemmin ollut käynyt siellä! Nyt kun olimme viime viikolla pidemmällä matkalla Ruotsissa, oli aikaa käyttää kokonainen päivä huvipuistoiluun. Päiväksi osui todellinen hellesää.



Gröna Lundissa järjestetään myös paljon konsertteja (esimerkiksi Billy Idol on tulossa konsertoimaan 26.7. ja monia muita, katso lista tästä) mutta nyt heinäkuun ajan päiväsaikaan siellä esiintyy lapsia viihdyttävä Mojje.


Gröna Lundissa on kolmisenkymmentä huvilaitetta, joista hurjin on tämä maailman korkeimpiin karuselleihin lukeutuva Eclipse. Keinukaruselli nousee 121 metrin korkeuteen...



Ei tuo vuoristoratakaan kovin laimealta näyttänyt. Joka puolella kun kulki, kuului hurjaa huutoa laitteista. Toisaalta puisto on myös kivasti pienehkölle alueelle rakennettu, joten tunnelma on ihan eri lailla tiivis kuin Linnanmäellä tai Särkänniemessä.





Gröna Lundissa on onneksi paljon muutakin katselemista ja tekemistä, vaikkei uskaltaisi noihin hurjiin laitteisiin mennäkään.







Perheen pienimmille sopii hyvin esimerkiksi tämä Viirun ja Pesosen mökki. Siellä voi aikuinenkin katsella vaikka sisustusideoita. Olisi kyllä ollut kiva, jos talon isännät olisivat olleet jossakin muodossa paikalla, vähän niin kuin muumit Muumimaailmassa.




Ja ainahan on vaikka karuselli maan tasolla, missä ei päätä huimaa yhtä paljon kuin Eclipsessä.


Ravintolatarjontaakin löytyi sittemmin, kun olimme nauttineet lasagne-lettu-buffetista kahvilassa, johon ensiksi päädyimme, kun luulimme, ettei alueella juuri muuta ole.


Sisäänpääsymaksu oli tietysti hieman harmillinen, nyt kun on tottunut Lintsin ja Särkkiksen ilmaisiin sisäänpääsyihin - ne kun houkuttavat useampaan käyntiinkin, kun voi vain kävellä sisään ja käydä syömässä hattaraa tai vohvelia ja toisella kerralla käydä jossain laitteissa. Nyt piti oikein varustautua olemaan pidempään huvipuistossa, kun sinne kerran sisäänpääsyn maksoi. Voisin kuitenkin kuvitella meneväni Gröna Lundiin uudestaan, se oli sen verran kiva paikka. Olen myös Kööpenhaminan Tivolissa käynyt ja nämä kaksi huvipuistoa ovat kyllä oikeasti viihdyttävät. 

Oletko sinä käynyt Gröna Lundissa? Mitä pidit?

12 comments

  1. Looks like a fun place to visit - though I don't "do" rides. Sadly I couldn't find a "translate" button on your blog. Enjoy summer and thank you for stopping by my blog this week.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks, Jill, never mind, I can't take the rides either. They are way too scary for me. Sorry for not having the translate button: I have recently switched to a new layout and have not set the button yet. I write occasionally in English, too, but of course not just on this post that you visited. :)

      Delete
  2. Näyttääpä mukavalta! Tuohon ketjukaruselliin en kyllä ikinä uskaltautuisi. :D En ole koskaan käynyt Gröna lundissa, mutta vaikuttaa ihan houkuttelevalta kohteelta. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, en minäkään pystynyt! Meillä kaikki katselivat sitä ihan kauhuissaan alapuolelta. :)

      Delete
  3. Hienoja kuvia ja ihanaa huvipuisto fiilistä:) On kyllä kivannäköinen paikka ja taitaa jokaiselle löyty mieleinen laite..Nuo hurjemmat laitteet on kyllä tosiaan hurjia, jaiks..kyllä siinä joutuisi melkoisen kovaa äänihuuliaan tuulettamaan:) En ole koskaan käynyt Grönä Lundissa mutta oikein kivalta tosiaan näyttää! Kaunista kesäviikonloppua♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Siellä onneksi tarjontaa löytyy kaikenikäisille ja eri asioista pitäville. Oikein ihania aurinkoisia päiviä Päden pajalle myös! <3

      Delete
  4. Tämä kirjoitus tulikin oivaan saumaan. Olemme perheen kanssa lomalla ahvenanmaalla ja huomenna siirrytään tukholmaan ja tarkoitus käydä Gröna Lundissa. Kiva kuulla että siellä viihtyy koko perhe ja ravintoloitakin on.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! Käykää myös uudessa lelu- ja sarjakuvamuseossa, jos muut paikat ovat jo tuttuja ja aikaa on (tsekkaa aiempi postaukseni): http://kahdentalonvakea.blogspot.com/2018/07/tukholman-uusi-lelu-ja-sarjakuvamuseo.html

      Delete
  5. No nyt en muista varmaksi että olenko joskus lapsena siellä käynyt... Veikkaan, että enään en tohtisi laitteisiin mennä. Miten sitä tuleekin niin varovaiseksi kun ikää tulee lisää? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Ennen pystyin menemään vuoristorataan ihan helposti vaan enää en... :) Täytyy tyytyä vain maankamaralta katselemaan ja kauhistelemaan. ;)

      Delete
  6. Kun veljen tyttö kasvaa vielä vähän isommaksi, menen neidin kanssaan Gröna Lundiin :)

    Kiitos, että osallistuit Viikonlopun linkkirinkiin!

    ReplyDelete