Koronaeristäytymistä ja introvertin elämää

Koronaeristäytymistä ja introvertin elämää

• 21/11/2020

Tunnustan: olen introvertti. Ja ihan onnellinen sellainen. Ainakin suurimman osan aikaa. Introverttiydestä on ollut nyt ihan valtavasti apua korona-aikana.

Minua ei esimerkiksi haitannut yhtään maaliskuun alkupuolella, kun yliopisto määräsi meidät kaikki etätöihin. Olin nimittäin jo tehnyt pääasiassa etätöitä siihenkin asti, koska kotona oli rauhallisempaa kuin neljän hengen työpisteessäni. Sitä ennenkin olin tehnyt etätöitä, koska asuin Tampereella ja tein väitöskirjaa Helsingissä sijaitsevaan yliopistoon, joten tein väitöskirjaani kotoa käsin. Ja sitä ennen olin tehnyt töitä kotoa käsin freelancerina jo vuosia siitä saakka, kun jäin ensimmäisen lapseni kanssa äitiyslomalle. Eli nyt jo viisitoista vuotta olen tehnyt etätöitä tai töitä kotona. Ei tullut siis oikeastaan mitään muutosta normiarkeeni, paitsi että lapsetkin jäivät kotiin etäkouluun ja mies jäi myös kotiin etätöihin eikä mennyt työpaikalleen, kuten normaalisti. Meitä oli siis vain enemmän väkeä kotona, mutta keväällä vielä asuimme isossa omakotitalossa, joten tilaa oli - minullakin oma työhuoneeni.

Nyt kesällä muutimme Helsinkiin minun uuden työni perässä, jossa piti olla paljon tiimityöskentelyä ja sen takia sitä ei voinut tehdä etätyönä vaan toivottiin, että asuisin Helsingissä ja siksi muutimme koko perhe. Työstä oli sovittu jo aikaa sitten, joten talo piti myydä pois ja muuttopyörät pistää pyörimään. Lapsetkin kaipasivat vanhoja kavereitaan ajalta, jolloin asuimme Helsingissä. Olin ajatellut itsekin, että olisi kiva saada enemmän sosiaalista elämää ja oikein työyhteisö. Kaipasin Helsinkiä ja pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni, vaikka toisaalta Tampereella meillä oli tilava talo ja viihtyisä asuinympäristö mutta en onnistunut kahdeksan vuoden aikana oikein kavereita hankkimaan. Vaan koronaepidemia sotki nämäkin ajatukset ja uusivanha työpaikkani eli yliopistoni, johon väikkärinikin olin tehnyt, pisti meidät myös kaikki etätöihin heti saman tien ja sillä tiellä ollaan nyt varmasti visusti ensi kesään, jollei vielä ensi syksynäkin, riippuen rokoteaikatauluista.

Täytyy kuitenkin rehellisesti sanoa, että minua tämä ei kyllä edelleenkään haittaa. Ainoastaan se, että nyt meillä on puolet pienempi asunto kuin ennen, ei omaa pihaa vaan ainoastaan parveke, eikä hyviä lenkkeilymaastoja lähellä, kuten ennen. Asumisen puolesta siis tilanne muuttui huonompaan suuntaan ajatellen varsinkin tällaista korona-aikaa. Kerrostalo kantakaupungin liepeillä ei ole ihan ihanteellinen, kun haluaa välttää muita ihmisiä. Toisaalta on nyt vähemmän siivoamista eikä yhtään talonhuoltoa tai pihatöitä. Mutta nyt olen sitten huomannut kaipaavani omaa taloa ja tilaa...

Vaikeaa siis, ikään kuin soutaisi ja huopaisi koko ajan. Se hyvä puoli tässä kaikessa on, että olen nyt kuitenkin oppinut itsestäni paljon tämän pandemian aikana ja en itse asiassa kaipaa työpaikalle menoa, enkä ihmisten tapaamista päivittäin. Minulle tärkeää on rauhallinen ympäristö ja koti, jossa viihdyn. Olen ymmärtänyt olevani introvertti, joka kärsii paljoista ihmiskontakteista ja melusta ja muista ärsykkeistä. Minulle siis todellakin sopii etätyö! Olin aina kauhean väsynyt, kun piti mennä johonkin seminaariin, missä oli paljon ihmisiä ja tarvitsin sen jälkeen paljon lepoa. Usein minulle iski myös migreenikohtaus jonkun menon jälkeen. Nyt pystyn etänä katsomaan webinaareja, ja ne tiimityötkin ovat hoituneet oikein mallikkaasti Teamsin tai Zoomin kautta. Välissä pystyn lepuuttamaan aivojani, jos tuntuu, että on ollut liikaa kontakteja netin välityksellä niin voin poistua koneelta ja mennä vaikka lukemaan sohvalle. Työni ei ole siis myöskään kärsinyt, vaikka emme ole voineet kasvokkain kohdata. Minun työni toki enimmäkseen on itsetyöskentelyä, koska luen ja kirjoitan ja teen tutkimusta pääasiassa, mutta kuuluu työhöni siis palavereja ja seminaareja ja opetussuunnittelua ja opetustakin nyt esimerkiksi keväällä.

Meillä on riskiryhmäläisperheenä toki ollut pakko ottaa asia vakavammin ja on enemmän haasteitakin pandemian takia. Lapset aloittivat syksyllä lähiopetuksessa mutta nyt olemme joutuneet ottamaan heidät kokonaan etäopiskeluun, sillä koronatilanne on Helsingissä pahentunut emmekä voineet enää riskeerata. Esikoisen koulussa on ollut  tähän asti melkein kymmenen tartuntaa ja satoja altistuneita ja alkusyksystä ravasimme jatkuvasti koronatesteissä, kun aina oli jonkun nokka tukossa tai kurkku kipeänä. Sitten oli viikko-puolitoista viikkoa pakko olla pois koulusta oireiden takia ja testituloksia odotellessa, niissä kun silloin kestikin hirmuisen kauan. Tuona aikana ei saanut opetusta, vaan piti tehtäviä vaan tehdä ja varsinkin vanhemman lapsen koulunkäynti kärsi, kun jäi jälkeen. No, nyt olemme eristyksissä muista ihmisistä mutta terveitä, ja opetusta tulee etänä, opinnot sujuvat ihan hyvin, samoin  työnteko. Ei ole siis tämä eristäytyminen kauhean vaikeaa, kun asiakseen ottaa. Kaupassa emme käy, vaan ruoka tilataan kotiinkuljetuksena, paitsi kun olemme olleet maaseutukodissamme niin siellä olemme hengityssuojainten tai kasvomaskien kanssa käyneet kaupassa. Joskus olemme tilanneet ravintolasta ruokaa kotiin tai hakeneet noutoruokaa maskien kanssa.

Minulla on onneksi aina ollut sellaisia harrastuksia, joita voin tehdä yksin ja kotona. Tykkään lukea, kirjoittaa, tehdä käsitöitä, valokuvata ja joskus soitan myös pianoa ja kuuntelen musiikkia. Käyn ulkoilemassa ja lenkkeilemässä. Harvoin ennenkään tapasin ystäviäni, koska asuin toisella paikkakunnalla. Nyt kun asun lähempänä heitä, en tapaa siltikään vaan soitellaan vaan puhelimella ja ollaan yhteyksissä netin kautta. Tässäkään ei siis ole mitään uutta minulle. Lapsetkin ovat ihan hyvin tilanteeseen sopeutuneet, vaikka eivät voi kavereita tavata eivätkä käydä harrastuksissa. Hekin onneksi tykkäävät tehdä asioita, joita voi tehdä kotona ja ovat pitkään pelanneet tietokonepelejä kavereiden kanssa netissä, joten sehän toimii edelleenkin. Yritämme sitten perheenä tehdä erilaisia juttuja yhdessä, kuten pelata lautapelejä ja viettää leffailtoja. Lapset tykkäävät myös erityisesti siitä, että nyt jaksan leipoa enemmän.

Kahvilakäyntejä, ravintolailtoja, museoita ja sen sellaisia tapahtumia, matkustamisesta puhumattakaan, on kyllä toki ikävä. Mutta ajattelen, että tämä on nyt tällaista aikaa ja tärkeintä on nyt välttää sairastumista ja pysyä siis terveenä, elossa ja jotakuinkin hyvissä fiiliksissä joka tapauksessa. Rokotteista on nyt tullut paljon hyviä uutisia, kun vaan niitä tänne Suomeen sitten saataisiin ja ihmiset rokotettua. Sen aika siis tulee vielä, kun voi taas mennä ja tavata ihmisiä. Minä jaksan kyllä odottaa. Minulla ja meillä on toki myös tällaiseen etäilyyn ja ihmisten välttelemiseen mahdollisuus, toisin kuin joillakin muilla.

Hyvä kirja itsetutkiskeluun on tämä Sylvia Löhkenin Introverteissa on voimaa! Pidin ennen omina heikkouksinani introverteille tyypillisiä piirteitä, vaan nyt olen ymmärtänyt, että niitä ei pidä hävetä eikä peitellä eikä itseään pidä turhaan alkaa muuttaa toiseen suuntaan. Kirja antaa hyviä vinkkejä, miten pärjää esiintymisissä ja yleisön edessä puhumisessa - asiat, jotka ovat olleet minulle aina vaikeita, mutta jotka työhöni kuuluvat. Tai miten tulla huomatuksi ja kuulluksi ja uskaltaa olla tekemisissä toisten kanssa ja toisaalta huolehtia siitä, ettei tule liikaa ärsykkeitä. Suosittelen kirjaa, jos arvelet olevasi introvertti. Sitä on myös suositeltu ekstroverteille, joilla on introvertti-läheinen, sillä se auttaa ymmärtämään toisen erityispiirteitä. Tsemppiä kovasti korona-aikaan ja nauti kotoilusta: nyt siihen on lupa!