Joulukuu - December 2021

 


Olen huomannut, että minun on postaus postaukselta yhä vaikeampi miettiä, mitä kirjoitan. Ikään kuin ei olisi mitään sanottavaa. Lisäksi tuntuu, ettei blogeja kukaan lue enää, joten tuntuu aika pöhköltä tänne enää mitään postatakaan. Onko se lopettamisen paikka silloin?


Aika ajoin on kiva kuitenkin palata omiin postauksiin, etenkin matkamuistoihin. Lapseni oli päätynyt vähän aikaa sitten selailemaan blogiani ja tuli sanomaan, että hänen mielestään minulla on kiva blogi! Erityisesti hän oli tykännyt resepteistä ja matkakohdekuvauksista. Ajattelin silloin, että no on tosiaan ainakin kivat muistot tässä olemassa, jos ei muuta.


Tämä joulukuu on ollut vähän muutenkin rankka ja synkkä, joten ehkä alakuloisuus vaikuttaa yleiseen jaksamiseen ja fiilikseen. Vanhin tätini kuoli ja vaikka se oli odotettavissa niin silti tuntuu kovin surulliselta, kun taas on yksi suvusta poissa.


Koronaluvut kauhistuttavat myös; jaksamista vaaditaan taas kontaktien välttelyyn ja muuhunkin varomiseen. Lasten menemisiä ja kaveritapaamisia joudumme nyt taas rajoittamaan joksikin aikaa, kunnes perheen riskiryhmäläinen saa kolmannen piikkinsä. Tuntuu, että he ovat joutuneet venymään jo kohtuuttoman kauan aikaa. 


Jouluksi yritämme päästä vanhempieni luokse ja koronapikatestit aiomme tehdä ennen sinne menoa vielä. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja pääsisimme vähäksi aikaa rauhoittumaan ja viettämään mukavaa aikaa sinne. Viime joulun vietimme ihan oman ydinperheen kesken mutta lapset kaipasivat kovasti isovanhempiaan. Siksikin olisi tärkeää päästä sinne tänä jouluna.


Toivottavasti sinulla on joulukuu mennyt hyvin ja toivotan myös hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

In English:

This has been a rather difficult month. My oldest aunt died and even though it did not come as a big surprise, I have been feeling really sad. Yet another member of the family that is gone forever. 

Also, somehow I do not know anymore what to write here. Maybe it is just that I am feeling so down also with the worsening covid situation. This seems like a neverending story. Anyway, I hope you have had a better December and I wish you happy holidays!

Pieni Lintu makrotex challenge

12 comments

  1. Todella kauniita siniharmaita joulukuun kuvia. Tämä aika on rankkaa… Toivotan teidän perheelle onnellista joulua.

    ReplyDelete
  2. Älä ihmeessä lopeta blogiasi, kun sait lapselta noin hyvää palautetta! Saman palautteen annan minäkin.
    16 blogivuoteni aikana olen monta kertaa miettinyt bloggaamisen mielekkyyttä ja ajatellut lopettamista, mutta jatkanut silti. Nykyinen somemaailma (insta, twitter face jne) ovat niin hektisiä, sellaisia pikaruokapaikkoja. Blogit ovat slow dining. Vanhaan blogipostaukseen voi palata pitkänkin ajan kuluttua, muilla alustoilla päivitys on vanha jo kymmenen minuutin kuluttua.

    Osanottoni tätisi johdosta. Vaikka kuolema on odotettukin, se ei vähennä surua ja luopumisen tuskaa.

    Toivottavasti pääsette isovanhempien luo ja toivottavasti riskiryhmäläinenkin saa pian kolmannen rokotuksensa.

    Levollista joulun aikaa sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, SusuPetal! Kommenttisi ilahdutti ja lämmitti mieltäni kovasti. Lupaan harkita asiaa.

      Delete
  3. Your photos are beautiful. I am sorry to hear you have had a loss in your family this month - I find this time of year very difficult to deal with, the loss of friends and family seems more difficult to cope with and the image of happy and perfect families are thrown at us from every direction. I hope you have a restful time over the holidays and allow yourself time to grieve. Hopefully the coming year will be better than the last one.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you, Diana. Yes, I realize that this is not the most joyous time of year for me. I am not feeling good at all and I get rather irritated easily. I guess that is one side of grieve as well. I hope to be able to see my parents this Christmas and spend some relaxed days with them.

      Delete
  4. Kylmältä näyttää!!

    ReplyDelete
  5. Varmaan kaikki meistä miettii blogin pitämisen mielekkyyttä. Olen itsekin myös facebookissa ja instagramissa, mutta blogi on itselle rakkain ja sieltä sentään löytääkin jotain jälkikäteen.

    Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti saatte viettää tunnelmallisen joulun läheisten kesken. Hyvää joulun aikaa!

    ReplyDelete
  6. Sinun blogisi on ihana ja toivon, että jaksat ja koet mielekkääksi jatkaa. Lämmin osanottoni. Voimia joulukuuhun kaikin puolin. Kohta vuosi vaihtuu ja uusi vuosi tuo tullessaan uudet asiat. Rauhallista joulun aikaa sinulle ja läheisillesi ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Tarja, toivotan sinulle samoin hyvää joulua!

      Delete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.