Marraskuu - November 2021
11/11/2021
Marraskuu on inhokkikuukauteni. Silloin on pimeää, kylmää ja luonto kuolee. Myös minun isoäitini ja anoppini ovat kuolleet marraskuussa, joten se on muutoinkin ikävä kuukausi meidän perheessämme.
Elämää kaupungissa ja maalla. City and country living.
Minun tämän viikon kuvani kertovat oikeastaan enemmän ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta mutta ne on kaikki otettu lokakuussa, joten liittyväthän ne sitä kautta myös tämän viikon valokuvahaasteen teemaankin.
Keräsin yhteen kuvia, joita olen napsinut kävelylenkeilläni syksyn aikana. Varsinaisesti en ruskan värejä ole ehtinyt kuvata - tässä oli joitakin todella kauniita päiviä, mutta ei ollut aikaa enkä ole kameraa kuljettanut pitkään aikaan mukana, vaan kaikki nämä ovat kännykkäkuvia.
Kun kesäkuussa postasin huvilaremontin alkamisesta, oli vähän erilaiset fiilikset kuin nyt viikonloppuna huvilalla käydessämme. Voin ilokseni kertoa, että remontti on jo paremmalla puolella. Vintin lattia on valmis ja se on ihana! Kun katsoo noita kuvia siitä, miltä ullakolla aiemmin näytti niin onhan tämä ero huikea.
Strömsössä kyllä kaikki menee kuin Strömsössä, ei voi muuta sanoa! Vietimme mukavan päivän tutustumalla tv:stä tuttuihin maisemiin. Strömsö on avoinna yleisölle kaiken aikaa ja jos haluaa opastetulle kierrokselle taloon sisälle niin voi varata edellisenä päivänä kierrosajan. Lisätietoja täältä.