Teemapostaus: Tervetuloa talvi - vai tervemenoa? Theme post: Winter


Tässä postauksessa minun piti tarjoilla teille riemukkaita talvikuvia pöllyävästä lumesta pulkkamäestä ja lennokkaita luistelukuvia. Viime viikolla meille täällä Helsingissä satoi nimittäin lunta vihdoin ja viimein. Iloisina kävimme ostamassa vanhemmalle lapselle uudet luistimet ja kävimme yhdessä luistelemassa ja pari kertaa pulkkamäessäkin. Lapsilla ehti olla koulussakin kaksi kertaa luistelua.


Olin kuitenkin niin innoissani menossa mukana (mikä oli toisaalta hyvä asia), etten muistanut ottaa kameraa mukaan ja kuvata. Ja sitten torstaiaamuna lumi oli tiessään. Edellisiltana alkanut sade sulatti kaiken lumen ja maa oli jälleen musta. Eikä minulla ollut siis yhtään lumisia kuvia.




Harmitti aivan vietävästi. Kävimme nyt luistimetkin viemässä pois kellariin tuosta eteisestä tieltä maleksimasta. Mutta ei auta kuin tottua tällaiseen. Ilmastonmuutoksen myötä talvilämpötilat kohoavat, sateet lisääntyvät talvisin ja tulevat harvemmin lumena maahan. Tämä muutos on jo ollut monta vuotta havaittavissa Etelä-Suomessa ja etenkin täällä rannikolla, missä merikin vaikuttaa lämmittävästi. Omassa päivätyössäni tutkin ilmastonmuutoksen hillintään tähtääviä ratkaisuja mutta täytyy sanoa, että kun ilmaston lämpenemisen pysähtyminen kahteen asteeseen ei enää näytä todennäköiseltä, vaan puhutaan pikemminkin neljän, jopa kuuden asteen noususta niin paikoitellen omakin työ tuntuu melkoisen masentavalta ja turhauttavalta.





Lapsuudestani muistan kunnon runsaslumiset ja pakkastalvet etenkin mummolastani Pohjois-Karjalasta. Ja koska tämän postauksen alkuperäinen tarkoitus oli siis tuoda hyvää talvimieltä teille lukijoille ☃ niin jaan tässä kuvamuistoja viiden vuoden takaiselta tutkijakonferenssimatkaltani Pohjois-Karjalan Kolilta. Kerrassaan upea paikka, ja siellä oli lunta! (Ja löytyy varmasti tänäkin päivänä.) Kannattaa siis suunnata tuollaisiin paikkoihin lumesta nauttimaan, jos ei omalta paikkakunnalta löydy. Ja otetaan ilo irti kauniista pakkaspäivistä, joita meille tänne Pohjolaan välillä tulee. Näillä näkymin meidän talvemme täällä Helsingissä kesti viikon, mutta toivossa on hyvä elää.











Tämä postaus kuuluu Blogisisarten yhteiseen Tervetuloa talvi -teemaan. Eilisessä postauksessa neuvottiin, miten lumella voi puhdistaa mattoja ja tekstiilejä Korpinkiven tupa -blogissa, huomenna Mitäs meille...? -blogissa Laura kertoo luistelusta. Kaikki Blogisisarten Tervetuloa talvi -postaukset löytyvät kootusti Kivemmasta blogista ja Oranssia-blogista. Seuraa myös Instagramia #tervetuloatalvi!

Lisäksi postaus on tämän viikon oma teemapostaukseni. 

Tämän viikon teema on: TALVI. Ensi viikon teema: VALO. 
This week's theme is: WINTER. Next week's theme: LIGHT.

Viikon teemapostaushaasteeseen voit osallistua millä tahansa postauksella, mitä aiheesta keksit, oli se normaali tekstipitoinen postaus, pelkkä kuvapostaus, tarina, runo, mitä tahansa. Ideana on inspiroitua postaamaan aiheesta ja lukea myös muiden samasta aiheesta keksimiä juttuja. Kommentointipakkoa ei ole mutta suosittelen lämpimästi tekemään kierroksen muidenkin blogeissa ja kommentoimaan niitä, varsinkin jos pidät lukemastasi/näkemästäsi, tai vaikka jatkamaan niiden herättämiä ajatuksia omissa blogeissa. Poistetaan mahdolliset blogijumit ja tehdään bloggaamisesta yhteisöllistä ja hauskaa. Lähdetkö mukaan? Voit myös ehdottaa omia teemojasi minulle.

Postaukseni lopusta löydät sinisen "add your link" -nappulan, johon voit linkittää blogipostauksesi tähän kokoavalle sivulle. Linkitä suoraan blogipostaukseesi ja linkitä myös omasta postauksestasi takaisin tänne. Osallistua voit aina seuraavaan teemapostaukseen saakka, joka ilmestyy tänne sivulle aina sunnuntaisin. Linkitysaika on voimassa viikon. Jos jotain poikkeuksia aikatauluihin tulee, ilmoitan niistä täällä mutta pääsääntöisesti sunnuntaisin viikon välein vaihtuu uusi teema.

You can participate in the weekly theme post with any kind of a blog post that you come up with, a normal text post, a picture post, a story, a poem, whatever. The idea is to get inspired of the theme and read other people's blog posts on the same theme. I warmly recommend to make acquaintance with other blogs and comment them if possible. However, there is no "must comment" request but if you like what you have read/seen, why not cheer a blogger's day by telling about it? We can also continue each other's thoughts on our own blogs. Let's remove writer's blocks and make blogging fun together. Will you join me? You can also suggest your own themes to me. 

Please find at the end of my post a blue "add your link" button where you can link your blog post. Link directly to your post and also from your post back here. You can take part until the next theme post begins, usually on Sundays, for one week. Let's have a blog party!

14 comments

  1. Replies
    1. Ne ovat kyllä huikeat, suosittelen lämpimästi Kolilla käyntiä. :)

      Delete
  2. Ihania talvikuvia. Etelän talvet ovat nopeita ja kelit sahaavat turhan nopsaan edestakaisin. Onneksi olemme saaneet tänäkin vuonna lunta, etenkin lapset nauttivat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Satu! Niinpä, onneksi on vähän lunta ollut välillä. Nyt taas näytti eilen vähän jotain valkoista satavan maahan... Me asumme täällä aivan merenrannassa, niin täällä vielä vähemmän aina lunta saamme.

      Delete
  3. Pohjois-Karjalan hyviä puolia on se, että siellä on kunnon vuodenajat. Kesällä on kesä ja talvella talvi. Tai sitten aika kultaa muistot. Opiskelijaelämä Joensuussa oli aika huoletonta. Koli on aivan mahtava paikka, mihin aikaan vuodesta vaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on ihan totta. Kesät Pohjois-Karjalassa ovat todellakin pitkät ja kuumat... :D ja talvella on kinostolkulla lunta. :)

      Delete
  4. Oi miten upeita talvikuvia, niin kauniita❤ Kyllä vaan lapsena talvet oli vielä niitä kunnon talvia..lunta korviin asti ja pakkanen paukkui:) Täytyy nauttia lumesta jos sitä vähänkin tulee! Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3 ja samoin hyvää viikkoa Päden pajallekin!

      Delete
  5. Aivan mahtavia kuvia! Lumiset talvimaisemat ovat niin upeita <3
    Meille kävi samanmoisesti, maaginen winter wonderland hävisi yhdessä yössä.
    Meidän Hehku ja Oliviakin niin nautti lumessa möyrimisestä.
    Tunnelmallista iltaa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Merikapteenin vaimo. <3 Parhaimmillaan talvi on upea! Oikein mukavaa viikon jatkoa sinnekin! :)

      Delete
  6. Ooh, mitkä talvikuvat! Toivottavasti pääsette tänä talvena vielä uudestaan luistelemaan ja pulkkamäkeen! Mä jaksan joka vuosi hämmästellä meren lämmittävää voimaa, sillä näin syntyjään turkulaisena olin myös ehtinyt jo tottua vähälumisiin talviin. Nyt ei asuta sen kauempana kuin Pirkanmaalla, mutta täällä on ihan eri tavalla lunta ja luistelumahdollisuuksia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Veera, se on ihan totta. Asuimme tuossa välissä kuusi vuotta Tampereella ja olipa ihanaa, kun oli talvisin lunta! Osa perheestä kävi hiihtämässä joka talvi, minulla ei suksia ole, mutta luistelu ja pulkkailukin ovat niin kivoja vapaa-ajan viettoja talvisin. Täällä on nyt ihan vähäsen lunta taas maassa, joten katsotaan palaisiko luistelukelit taas pian.

      Delete
  7. On kyllä ihan huikeat talvimaisemat! Talvi taisi tulla teillekin takaisin kovalla rytinällä tämän viikon aikana, että näin nämä vuodenajat aina pääsee yllättämään. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No nyt on kyllä lunta kinostolkulla, kunnon vuoret ovat lumiaurat saaneet tännekin aikaiseksi. :) Ensi viikolla pitäisi pakkasta taas riittää, joten lumikin saattaa pysyä.

      Delete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.