Heinäkuu - July 2020

11/07/2020



Hei vaan ja heinäkuun terveiset jälleen Helsingistä! Olen ollut kuukauden poissa täältä blogimaailmasta muuttokiireiden takia, mutta nyt olemme saaneet talomme tyhjennettyä ja muutettua tavaramme uuteen kotiin. Vielä on kovin epäjärjestyksessä kaikki mutta ehkä töiden alkuun mennessä huonekalut ja tavarat pääsisivät jotakuinkin paikalleen.

Kesäkuu - June

09/06/2020


Tänä vuonna omenapuut alkoivat kukkia yllättävän myöhään, vasta kesäkuussa! Joka kevät, kun täällä olemme asuneet, olen odottanut omenapuidemme kukintaa. Se kun kestää komeimmillaan vain pari päivää niin täytyy olla tarkkana, ettei mene ohi!

Sininen - Blue

02/06/2020


Olemme nyt jättäneet pihamme nurmikon tarkoituksella leikkaamatta, jotta siellä olisi pörräisille turvattu tila (#pelastapörriäinen).

Kaunis kevät - Beautiful spring

21/05/2020


Kevät on ollut oikukas: meillä on satanut paljon räntää ja rakeita. Nyt oli kuitenkin eilen sen verran kaunis päivä, että käväisin Tampereen keskustan Koskipuistossa ja Frenckellin aukiolla - ensimmäistä kertaa sitten helmikuun. Niin visusti on karanteeni pitänyt.

Toukokuu - May

12/05/2020


Toukokuu ja kevään juhlat. Tänä vuonna vappu oli erilainen kuin ennen, kun vietimme sitä ihan vain kotona. Kokeilimme paistaa munkkeja uunissa, mutta ei niistä oikeanlaisia tullut. Onneksi kelpasivat köyhiksi ritareiksi kuitenkin.

Punainen - Red

05/05/2020


Punaista pyysi Pieni Lintu. Viime viikolla huvilalla ollessamme kuvasin muutamia punaisia tavaroita, joita minulla siellä on. Ylimmässä kuvassa oleva ihana paketti on lahja Japanista. Sisällä lienee jotain karamelleja, mutta en ole koskaan raaskinut sitä avata. Tintti-rasian suklaat on kyllä syöty. Nuo vanhat Pauligin kahvipurkit ovat tutut lapsuudestani. Pari kivaa Marimekon punaista vanhaa peltipurkkia ja ikivanhat punavalkoiset patalaput unohtui kuvata mutta ehkä johonkin haasteeseen sitten voin joskus ne kuvata.

Kukka - Flower

28/04/2020


Nyt on niin kylmä viikko täällä meillä, ettei paljon kukkia pihalla kuvailla. Juuri satoi rakeitakin taas! Eipä silti, ei meillä täällä huvilalla vielä oikein kukat kukikaan, kun ei ole kevätkukkia istutettu. Sinivuokkoja löytyy piharakennuksen takaa kyllä, mutta kuvasin kevätkukkia jo vähän aikaa sitten tähän Jotain vihreää -haasteeseen.

Flashback Friday: Loch Lomond ja Trossachsin kansallispuisto

17/04/2020


Olen kahtena aiempana keväänä koettanut kirjoittaa tätä postaussarjaa Skotlannin-ajoistamme. Viime vuonna sarja jäi jälleen kesken väitöskiireideni ja Yhdysvaltoihin kesäksi muuttomme takia. Jospa nyt koettaisin jatkaa tätä sarjaa uudestaan, kun koronakaranteenissa ei pääse matkustelemaan (jos enää milloinkaan ylipäänsä...) niin lähdetään virtuaalimatkalle sitten!

Jotain vihreää - Something green

14/04/2020


Jotain vihreää, ja joukossa muitakin värejä, alkaa pukkaa maasta esiin!

Something green, and other colours too, have to started to grow in the garden!
© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.