Ajatuksia vanhasta talosta


Huvilalla irrottautuu yleensä aina hyvin työasioista. Siellä on niin paljon puuhasteltavaa, kuten nyt syksyllä haravointia ja rännien putsausta lehdistä, ettei yksinkertaisesti ehdi murehtia työjuttuja. Sen sijaan alkaa murehtia kaikkea sitä, mitä talossa pitäisi tehdä. Joka puolella näkee kunnostettavia kohtia ja maalattavia pintoja. Lista tuntuu joskus loputtomalta ja silloin tulee sellainen olo, että mitä tästäkin oikein tulee. 








Sitten kun ottaa vähän etäisyyttä ja katsoo ympärilleen enemmän, voi ihastella maisemien kauneutta ja luonnon rauhoittavaa vaikutusta.








Hiljaa hyvä tulee. Vaikkemme ehdi samalla tavalla pistää paikkoja kuntoon kuin jos talossa vakituisesti asuisi niin kaipa kaikki sekin vähä on parempi kuin jättää talo ränsistymään. Talo oli kuitenkin ollut asumaton jo viisi vuotta, ennen kuin me ostimme sen. Silloin ajattelimme haluavamme pelastaa tuon kauniin vanhan talon. Paljon on jo kuitenkin tehty, joskin paljon on toki vielä tekemättä. Tärkeintä on ehkä silti halu säilyttää vanhaa. Sekin onnistuu parhaiten rauhassa katselemalla, mitkä asiat ovat säilyttämisen arvoisia.


10 comments

  1. Ihanalta näyttää, maalaisromantiikka koko ruudun täydeltä! Mutta työsarkaa varmasti riittää, tsemppiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Maarit! Jossain vaiheessa olisi varmaan aika tehdä katsaus sisätiloihinkin tässä blogissa. Työsarkaa tosiaan riittää eikä aina jaksaisi. Tuo paikka on kuitenkin jotenkin ihana ja siellä vallitsee rauhallinen tunnelma.

      Delete
  2. Oi, teillä on tosi ihanan näköinen huvila ♥ On varmasti ihan totta, että tehtävälista kasvaa kovalla vaauhdilla, kun viettää aikaa vanhassa talossa, mutta kaikki aikanaan. minusta on hyvä, että ehditte olla siellä jonkun aikaa ennekuin teette remontteja. Näin ei tule tehtyä mitään hätiköityä eikä vääriä valintoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Krisse! ♡ On tässä kohta kahdeksan vuoden ajan katseltu ja remonttejakin tehty mutta vielä piisaa. Talo oli sisältä jäänyt 1950-luvun lopun ja 1960 vuoden taitteen remontin varaan, minkä koimme myös hyvänä asiana! Pikkuhiljaa tässä olemme katsoneet, mitä täytyy tehdä.

      Delete
  3. Hurmaavan näköistä! Vanhat talot ovat ihastuttavia :)

    ReplyDelete
  4. Ihanaa palata kuvissasi takaisin syksyyn. Vaikka varmasti työtä riittää niin tuolla saa varmasti myös oman kädenjäljen näkyviin ja näkee työn tuloksen. Mitä enemmän olen lukenut blogeja vanhojen talojen kunnostuksesta olen alkanut haaveilemaan omasta, mutta ehkä maltan vielä muutaman vuoden. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vanhat talot ovat ihania mutta työläitä. Yhtä taloa vielä pystyy huoltamaan ihan hyvin mutta kaksi vanhaa taloa on kyllä kuitenkin jo vähän liikaa, niin kuin meillä on, joskin toinen on tällä hetkellä vuokralla itse asuessamme muualla nyt. Täytyykin katsella, miten tässä ehtii ja jaksaa molempia hoitaa sitten aikanaan ja mitä sitten pitäisi tehdä, jos tulemme siihen tulokseen, ettei vaan millään ehdi!

      Delete
  5. Oi kuinka ihania kuvia! Syksyn värit ja sävyt on mahtavia ❤️

    ReplyDelete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.