Retkellä lapsuusmaisemien metsissä
Täällä Suomessa asuessa sitä joskus unohtaa, että vihreys ja metsä eivät ole niin kaukana, vaikka kaupungissakin asuisi. Sen sijaan Pariisissa asuva ystäväni oli juuri viikonloppuna käynyt puistossa ja jopa sienimetsässä ja muistutti minua siitä, että suurkaupungissa luonnon helmaan pääsy ei ole ihan itsestään selvää ja miten voi kaivata sitä, että hengittää vähän vapaammin ja raikkaampaa ilmaa. Itsekin mukamas nyt taas Helsingissä asuessa en pääse tarpeeksi vihreää haistelemaan mutta on tämä silti aivan erilaista verrattuna johonkin Pariisiin. Muistan aikanaan Lontoossa asuessani, miten nenäliinaan tuli paljon mustaa nenää niistäessä. Kertoi kyllä paljon ilmanlaadusta se.
Tällä ekalla kalliolla on vielä tallella vanha korinheittopiste, vaikka itse koripallokori on jo aikaa sitten sieltä poistettu ja laudat tahrittu graffitein.
Tässä metsässä on hyvät mustikka- ja puolukka-apajatkin. Tosin joku on joskus kyykäärmeitä täällä nähnyt, joten hieman varuillaan on syytä olla.
Myös sieniä löytyy, mutta koska itse en yhtään tunne sieniä (paitsi kärpässienen) niin jätän suosiolla jollekulle toiselle sienestykset.
Täällä kolmannella kalliolla on tullut rakennettua majaa ja kotia barbeille noiden kivien päälle ja kiipeiltyä isoilla siirtolohkareilla.
Aina kolmannella kalliolla käydessäni olen myös käynyt katsomassa kiveen maalattuja nimiä, jotka nyt ensimmäistä kertaa olivat lähes pois haalistuneet ja sammalten peittämät. Tässä on ennen lukenut Pekka ja Iiro ja ollut päivämäärä muistaakseni vuodelta 1974. On ollut hauska ajatella, että jotkut ovat joskus aikanaan samassa paikassa leikkineet. Olisi kiva tietää, millaisia poikia Pekka ja Iiro olivat ja mitä heille tänä päivänä kuuluu. (Voin koettaa etsiä arkistoistani vanhempaa kuvaa tuosta kivestä ja tekstistä, koska siinä näkyi silloin vielä päivämääräkin.)
Kiva, että vielä tänäkin päivänä lapset rakentelevat majoja.
PS. Mr. Fly ei ollut vielä luovuttanut kotiin tullessamme vaan lenteli edestakaisin keittiössä. Luulen, että tämä lemmikkikärpäsemme säikähti kotiintuloamme, koska oli saanut pari päivää olla ihan rauhassa. Se ei vieläkään suostu lentämään mistään ikkunasta ulos.
Metsä on kyllä paikka, jossa sielu lepää! Pienikin piipahdus metsässä rentouttaa. Viime vuosina olen opetellut sienestyksen saloja, eikä sieltä metsästä malttaisi pysyä pois lainkaan. Näin lokakuussa pimeä tulee sen verran aikaisin, että työpäivän jälkeen ei ehdi sieniä keräämään.
ReplyDeleteOlen todella huomannut kaipaavani aika ajoin metsään sen jälkeen, kun väliaikaisesti muutimme Helsingin kantakaupunkiin reilu vuosi sitten. Onneksi on mahdollisuuksia päästä luontoon aika ajoin.
DeleteIhania lapsuusmuistoja sinulla tuolla kallioilla ja metsässä. Metsä on mitä parhain paikka virkistäytymiseen ja akkujen lataamiseen. Metsässä on ihanan hiljaista ja rauhallista sekä tietenkin myös tosi kaunista. Pelkkää plussaa tämän kaiken päälle on tietenkin kaikki marjat ja sienet, mitä sieltä löytyy ja voi kerätä itselleen. Itsekin pitäisi käydä useammin metsässä ihan vain sen rauhoitavan ja voimaannuttavan vaikutuksen vuoksi.
ReplyDeleteOnkin kiva, että muistot palaavat mieleen, kun käy tuollaisissa paikoissa, joissa lapsena on paljon ollut. En ollut aiemmin edes tajunnut, miten metsä tosiaan rauhoittaa niin paljon. Aiemmin olen vain kaivannut merenrantaan mutta nykyään metsäkin tuntuu todella tärkeältä.
DeleteMulle tuli tästä postauksesta mieleen aivan omat lapsuuden maisemat ja kiven kolot missä leikittiin kotia ja barbileikkejä. Omat lapseni tykkäävät myös leikkiä metsässä. Leikki lähtee käyntiin aivan kuin itsestään erilaisessa ympäristössä.
ReplyDeleteYmpäristönvaihdos tekee tosiaan hyvää kenelle tahansa. Lapset innostuvat uusista ympäristöistä mutta kyllä sen huomaa itselläkin avaavan uusia luovuuden kanavia.
Delete