Valkoinen - White

28/05/2019


Omenapuiden kukinta on mielestäni yksi kauneimpia kevään kukintoja kirsikkapuiden kukinnan ohella. Kolmeen vuoteen en ole nähnyt pihamme omenapuiden kukintaa, kun asuime muualla mutta nyt seurasin yhden päivän aikana aamulla nuppujen esiintuloa pienistä aluista ja sitten iltapäivällä niiden täyteen loistoon pääsemistä.

Luettavaa kauniisiin tai sateisiin kesäpäiviin

25/05/2019


Nyt kun olen vihdoin saanut väitöskirjani valmiiksi, on aika antaa aivojen vähän levätä ja lukea jotain helppoa, viihdyttävää ja rentouttavaa. En malta odottaa kesälomaa, jolloin voisin löhötä aurinkotuolissa hellehattu päässä tai sisällä kahvimuki kädessä sateen ropinaa kuunnellessa ja kadota tarinoiden maailmaan.

Toukokuu - May

11/05/2019


Tämä toukokuu on ollut kovin kylmä poikkeuksellisen lämpimän ajanjakson jälkeen. Kun väittelin tohtoriksi huhtikuun 26. päivänä, kävelin yöllä avonaisessa juhlapuvussa ilman takkia, eikä palellut yhtään. Oli lempeä lämmin yö ja minulla iloinen ja helpottunut olo.

Ylhäällä - Up

05/05/2019



Ylhäällä olivat teekkarit vappupäivänä Tampereella, kun teekkarikaste alkoi.

Koe Tolkienin Oxford päivässä

03/05/2019

Tolkien, Oxford, kierros, nähtävyydet,

Tänään ensi-iltaan tuleva Dome Karukosken ohjaama Tolkien-elokuva keskittyy englantilaisen fantasiakirjailijan J. R. R. Tolkienin nuoruusvuosiin ja kertoo tarinan siitä, kuinka sisäänpäinkääntyneestä ja kieliä intohimoisesti rakastaneesta miehestä kasvoi kirjallisuuden historiaa muovannut luomistekijä. Vietin syksyllä 2018 kaksi kuukautta Oxfordissa ja kulutin osan vapaa-aikaani kulkemalla Oxfordissa professorina pitkään toimineen Tolkienin jalanjäljissä. Tämä kirjoitus perustuu vierailuni aikana tehtyyn "tutkimustyöhön" sekä yhtenä aurinkoisena sunnuntaina tehtyyn kävelyretkeen Tolkienin henkilöhistorian ydinpaikoille Oxfordissa.

Kukka - A flower

23/04/2019


Kuvasin tämän viikon aikana, miten meidän pihamme krookukset eli sahramit ja scillat eli idänsinililjat avautuivat. Tarvitseeko tätä sen kummemmin esitellä kuin antaa kuvien puhua puolestaan? Probably no need to describe these pictures?

Pyynikin ja Tahmelan kadonneet rantahuvilat

18/04/2019


Tahmelan Huvilassa, joka on yksi harvoista säilyneistä Tampereen Pyhäjärven rantahuviloista, on avautunut valokuvanäyttely näistä jo hävitetyistä huviloista. Näyttelyssä esitellään mitä upeimpia huviloita, joita Tampereen varakkaat kauppiaat ja teollisuusmiehet rakennuttivat 1800-luvun lopulta alkaen. Näyttely on avoinna elokuun loppuun saakka.

Sininen - Blue

16/04/2019


Siellähän se sinisenä alkaa jo siintää se järvikin. Jääala joutuu koko ajan enemmän taka-alalle ja vapaana virtaava vesi liplattaa rannassa. 

Flashback Friday: Stirlingin linna ja Wallace Monument

12/04/2019

Stirling castle

Viime vuonna kirjoittelin Skotlannin-ajastamme ja kun väitöskirjakiireet pahenivat, jäivät nämä muistelot. Ajattelin jatkaa nyt näitä Flashback Friday -muistelmia aina silloin tällöin. Asuimme siis Stirlingissä ja sen suurin maamerkki on Stirlingin linna, joka on itse asiassa koko Skotlannin merkittävimpiä linnoja sekä historiallisesti että arkkitehtonisesti.

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.