Raidat matoissa - Stripes on the carpets

28/01/2020


Meillä oli "koti kuntoon" -viikonloppu. Muutimme jo puolitoista vuotta sitten takaisin tähän vanhaan taloomme mutta monet paikat olivat ensin koko kesän kestäneen remontin jälkeen ja sitten pitkien ulkomaan vierailujemme takia jääneet puolitiehen. 

Hedelmä - Fruit

24/01/2020


Nuorempi lapseni teki hedelmäkulhon koulussa. Heillä on ilmeisen taitava teknisen työn opettaja, kun työt ovat yllätyksellisiä ja värivalinnat varsin luovia. Nyt opettaja oli kehottanut lasta maalaamaan kulhon mustaksi, kun lapsi ei ollut halunnut sitä liekittää. Upeahan siitä tuli mielestäni!

Oranssia keittiössä - Orange in the kitchen

16/01/2020


Minä niin uudenvuodenaattona toivoin tälle vuodelle virkeyttä, jaksamista, hyvää oloa ja terveyttä. Lähdimme hakemaan sellaisia fiiliksiä kylpylälomalta heti uudenvuodenpäivänäkin mutta meidän perhepä alkoi samantien sairastella. Flunssakausi otti ja iski kovaa muihin perheenjäseniin ja nyt viime viikolla kaaduin minäkin lopulta petiin. 

Tammikuu - January 2020

08/01/2020


Tammikuu alkoi samoissa mutta silti niin erilaisissa maisemissa ja tunnelmissa kuin viime vuonnakin
January started in the same but yet so different landscape and feelings than last year

Piparkakkujuustokakku

05/01/2020


Uuden vuoden ja loppiaisen aikoihin on hyvä käyttää joulusta jäljelle jääneet piparkakut ja leipoa niistä vaikkapa juustokakku. Hunajamurun aarrearkku -blogista olen löytänyt ohjeen, jonka mukaan olen tehnyt tätä ihanaa juustokakkua jo monen vuoden ajan välipäivinä. Blogia ei taideta enää päivittää ja tuohon ohjeeseen olen itse tehnyt vähän tarkennuksia, joten jaan tässä muokkaamani ohjeen myös teille.

Muistoja 2019 - Memories 2019

28/12/2019


Nyt seuraa aika paljon kuvia, sillä luvassa on muistoja vuodelta 2019.
A lot of pictures will follow as this post is about memories from the year 2019.

Joulukuu - December

16/12/2019


Odottelin pitkään huurteisia aamuja, lumisia päiviä. Satoi räntää, satoi luntakin, vaan suli pois lähes saman tien tai sade huuhtoi lumet pois yön aikana. En saanut haluamiani lumikuvia, aurinkoisia kimalteisia hankikuvia. Mutta toisaalta eipä niitä enää nykyään joulukuussa saa. Pitää odottaa tammikuulle, helmikuulle.

Väriterapiaa - Color therapy

03/12/2019


Pieni Lintu pyysi makrokuvahaasteessaan väriterapiaa. Sitä on nyt tarjolla joulukoristeiden ilmaantuessa ikkunoihin.

Koti - Home

27/11/2019


Koti. Mikä ihana paikka olla etenkin marraskuussa, kun on sateista/loskaista/kylmää/pimeää tai kaikkia edellä mainittuja.

Home. What a lovely place to be especially in November when it rains/snows and is cold/dark or everything above.
© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.