Elokuu - August


Palasin Suomeen viime viikolla. Kyllä on ollut totuttelemista tähän viileyteen. Vaikka ulkona paistaisi aurinko ja mittarin mukaan pitäisi olla yli 20 astetta lämmintä niin eihän siellä niin kovin lämpimältä tunnu - elokuu on tuonut jo syksyn tunnun auringonpaisteeseenkin.



Toisaalta ei myöskään ole ihme, että tuntuu viileältä, kun on koko kesän oleskellut yli 30 asteen lämpötiloissa. Onneksi Washingtonissa ja ylipäänsä Yhdysvaltain eteläosissa on lähes kaikkialla ilmastoidut asunnot ja rakennukset - muuten siellä olisi tuskallista olla. Vaikka kaipaankin lämpöä, mitä Washingtonissa ja etelävaltioissa oli, niin onhan se kiva palata kotiin tuttuihin kuvioihin ja läheisten ihmisten luokse.


Merimaisema vanhempieni luona näyttää melko samanlaiselta kuin aina ennenkin. On lohdullista tulla paikkaan, jossa mikään ei muutu, joskin kaislikko on kasvanut ja umpeuttanut uimapaikkaa. Vesiraja oli lisäksi laskenut viikonloppuna alemmaksi paljastaen kiviröykkiöitä, jotka ovat ennen olleet meriveden peitossa.



Täällä aina sielu ja mieli lepäävät, kuten sanonta kuuluu.


Pieni Lintu -blogissa makrokuvahaasteen teeemana on elokuu. Kun olen tähän haasteeseen pyrkinyt jo kohta kahden vuoden ajan osallistumaan viikoittain niin osallistutaanpa nytkin. USA:n road trip -postaukset jatkuvat taas tämän pienen Suomeen paluupostauksen jälkeen.

15 comments

  1. So many beautiful and interesting places you have visited! You must have enjoyed a lot!

    ReplyDelete
  2. Jostain luin, että on huomattavasti helpompi siirtyä +20 asteesta +30 asteeseen kuin taas siitä takaisin kymmenen astetta viileämpään. Allekirjoitan. Olen kyllä täysillä nauttinut niistä ns. huippuhelteistä, mutta eihän se ikuisuuksiin tietysti voi jatkua. Toivotaan kuitenkin leppoisia alkusyksyn päiviä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uskon ihan täysin, että näin on. Nyt on täälläkin ollut jo lämpimämpää auringonpaistetta!

      Delete
  3. Looking at the beautiful landscape, you are back in your own country! Love the rocks in the water. The translation widget only gives the headings, not the whole text in translation, so I am guessing - are you now looking for a job, or not? Also, am curious what in Washington/New York made the most impression on you?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi, sorry about the missing translation. I think I should just start writing in English again. I continue as a postdoctoral researcher at the university where I have been working the past year. I loved the temperature in Washington DC! Also the architecture was impressive as all the buildings were so low and the city planning was sort of spcay, compared to New York's skyscrapers which I found a bit too much and suffocating!

      Delete
    2. spcay=spacy. Sorry about the typo.

      Delete
  4. Upeat maisemat, kyllä noissa sielu lepää <3 Jossain vaiheessa päätin kirjoittaa vain englanniksi, google kääntäjästä ei ole suomen osalta oikein mihinkään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Riitta. Kun aloin tätä blogia kirjoittaa, halusin kirjoittaa nimen omaan suomeksi, kun toisessa blogissani olin kirjoittanut aina molemmilla kielellä. Nyt olen molemmissa siirtynyt pelkkään suomeen mutta ehkä täällä pitäisi ainakin makroviikon postaukset olla myös englanniksi.

      Delete
  5. Upea ja rauhallinen tunnelma kuvissasi. Sadetta odotellaan, luonto kaipaa vesisateita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No nyt on ainakin meilläpäin välilllä satanutkin. Kiitos, Leila!

      Delete
  6. En ole koskaan asunut meren rannalkla, mutta maisema koukuttaa kyllä. Tuonne jollekin kivelle istumaan ja seuraamaan aaltojen liplatusta ja kuuntelmaan sen ääntä.

    ReplyDelete

© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.