Luonto - Nature

22/02/2022


Uudella asuinalueellamme tykkään järven läheisyydestä kovasti. On ihan erilaista käydä kävelyllä, kun näkee vettä - tai no, tässä tapauksessa talvella jäätä.

Things that make happy

18/02/2022


Pieni Lintu kyseli asioita, mitkä tekevät onnelliseksi. Tällä viikolla minua ilahduttivat suuresti nämä upeat ruusut, jotka sain mieheltäni. Lisäksi hyvän kirjan lukeminen on aina mukavaa.

Helmikuu - February 2022

09/02/2022


Tänä vuonna tammikuussa ja helmikuun alussa on satanut paljon lunta. Nyt on myös aurinko alkanut paistaa ihan eri tavalla kuin ennen, ei tosin näy näissä viikonloppuna ottamissani kuvissa vielä.

Ihanat värit - Lovely colours

01/02/2022

Magnus Enckell: Poika ja purje (1902)

Magnus Enckellin (1870-1925) maalauksia on ollut esillä Tampereen taidemuseossa. Nyt näyttely on jo ohi mutta jaan tässä muutaman kuvan tauluista, joihin itse tykästyin. Oli niitä muitakin kyllä. Erityistä huomiotahan Enckell sai maalaamistaan alastomista miehistä ja runsaasta värien käytöstä. 

Sää - Weather

30/01/2022


Kylläpä eilen oli todellinen myräkkä, kun Valtteri-myrsky pyyhälsi halki Suomen. Tänä aamuna kävin kävelyllä katselemassa, miltä maailma näyttää lumimyrskyn jälkeen. 

Auringonnousu - Sunrise

18/01/2022


Niin se vain tämä päivä valkeni sen verran kauniin auringonnousun kera niin että piti vaihtaa valitsemani aihe tämän viikon makrokuvahaasteeseen.

Tammikuu - January 2022

11/01/2022



Taas on ollut aika kylmiä päiviä ja lumi ja pakkanen muuttavat maisemia. Aamulla on kaupunki myös aivan eri näköinen kuin päivällä.

It has been quite cold again and the snow and the frost change the scenery. The town also looks very different in the morning.

Muistoja 2021 - Memories 2021

28/12/2021

 

Tämä vuosi on jakaantunut oikeastaan kolmeen eri osaan: kevääseen, jolloin asuimme Helsingissä ja vietimme erittäin koronaeristäytynyttä elämää, kesään, jolloin vietimme aikaa kesähuvilallamme ja uskaltauduimme jopa hieman matkailemaan Vaasassa ja ruotsinkielisellä rannikolla Pohjanmaalla sekä syksyyn, jolloin olemme asuneet Tampereella ja lapset ovat käyneet koulua kokonaisen yhden etäkouluvuoden jälkeen.

Joulukuu - December 2021

20/12/2021

 


Olen huomannut, että minun on postaus postaukselta yhä vaikeampi miettiä, mitä kirjoitan. Ikään kuin ei olisi mitään sanottavaa. Lisäksi tuntuu, ettei blogeja kukaan lue enää, joten tuntuu aika pöhköltä tänne enää mitään postatakaan. Onko se lopettamisen paikka silloin?
© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.